keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007

Puheeni La Stradan tilaisuudessa 12.2.

JHL:n Pääkaupunkiseudun nuorisojaosto La Stradan tilaisuudessa Graniittilinnassa 12.2.2007:

Väestörakenteen muutoshaasteisiin vastataan huolenpidolla

Väestörakenteemme muuttuu pysyvästi ja muutos koskee kaikkia ikäluokkia. Muutos läpi leikkaa kaikki politiikan sektorit ja samoin heijastuu kaikkien suomalaisten arkeen. Olemme uudenlaisten haasteiden edessä, joihin ei ole varauduttu vielä riittävästi.

Väestörakenteen muutoksella on hyvät ja huonot puolensa. Todennäköisesti me saamme pitää rakkaat vanhempamme ja isovanhempamme tulevaisuudessa pidempään luonamme. Kukapa voisi kuvata sodan hätää yhtä hyvin kuin sotaveteraani? Samoin tulevaisuudessa ei ole harvinaisuus, että suvussa on neljä polvea samaan aikaan elossa. Tämä on todellista tulevaisuuden rikkautta.

Todellinen haaste on se, kuinka käy, kun väestö ikääntyy samalla lasten ja työikäisen väestön määrä vähenee? Vielä kun yhtälöön lisää työnantajien koventuneet asenteet, on pakko myöntää että haaste on suuri ja siihen vastaaminen vaatii toimia useilla politiikan lohkoilla. Tarvitsemme vahvaa ay-liikettä ja arkielämän ymmärrystä.

On muistettava, että läsnäoloa ei voi korvata rahalla. Työikäisen väestön aika onkin yhä arvokkaampaa. Aika perheelle ja rentoutumiselle, jotta yhteiskuntamme pyörät pyörivät yhtä hyvin, pienemmällä porukalla. Todellakin me työikäiset tarvitsemme reilun yhteiskunnan tueksemme. Tarvitsemme palveluita, jotta tiedämme, että vanhempamme ja lapsemme ovat hyvissä käsissä, silloin, kun me emme voi heitä hoitaa.

Tarvitsemme huolenpitoa ja välittämistä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden perusperiaatteet palveluiden tuottamisessa ovat loistavia, ihmisistä pidetään huolta ja turvaverkko ottaa kopin, kun elämä yllättää. Kuitenkin yksityiskohdissa on parantamisen varaa. Vanhempainrahakautta pitää pidentää ja vanhusten hoito on saatava toimimaan kokonaisvaltaisena hoitona.

Etenkin nyt ikärakenteen muutoshaasteitten edessä, tarvitsemme ratkaisuja, jotka helpottavat tavallisten ihmisten arkea. Emme tarvitse mahtia ja mammonaa. Emmekä kohtuuttomasti rahaa ja rikkautta, vaan sitä, että ihminen tulee AINA ensin.

Ei kommentteja: