torstaina, helmikuuta 08, 2007

Kotipalvelusta subjektiivinen oikeus yli 75-vuotiaille

Nykinen kotihoito ja entinen kotisairaanhoito sekä kotipalvelu herättivät keskustelua eilen Helsingin sosiaali- ja terveystyöntekijäin sos.dem. yhdistyksen kokouksessa. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, ettei kotihoito toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Jotain siis tarvitsee tehdä, kun edessämme on pysyvä ikärakenteen muutos.

Itse lähden siitä, että on pyrittävä kokonaisvaltaiseen ja laadukkaaseen hoitoon samalla turvaten arvokas vanhuus. Meidän on huolehdittava siitä, että hoito organisoidaan kunnolla ja Helsingissä organisoinnista täytyy jaksaa keskustella. Jo nyt olemme nähneet, että palveluiden kilpailuttaminen on problemaattista ja lisää ihmisiä, jotka käyvät vanhuksen luona tekemässä oman osansa valitettavan usein kiireellä.

Epäkohtiin on puututtava ja kotihoito on saatava toimimaan laadukkaana kokonaisvaltaisena hoitona. Kodinhoidolliset toimet ovat osa kokonaisvaltaista hoitoa ja täten on voitava luottaa siihen, että ne kodinhoidotkin rullaa, mikäli itse ei niitä kykene hoitamaan.

Laadukkaan kotihoidon turvaamiseksi lainsäädännön keinoin on tärkeää tehdä kotipalvelusta subjektiivinen oikeus. Ihmisellä on oikeus kokonaisvaltaiseen hoitoon ja huolenpitoon.

Ei kommentteja: