Voihan vammaiskuljetus!

Tänään sosiaalilautakunta piti ylimääräisen kokouksen, koska Helsingin kaupungin teettämä sisäinen selvitys vammaiskuljetuksien yhdistämisestä kokeilusta oli valmistunut. Tarkoituksena oli antaa lausunto kaupunginhallitukselle ja valtuustolle eli tuoda esiin sosiaalilautakunnan näkemys sisäisestä tarkastuksesta laaditusta raportista. Lautakunta totesi yksimielisesti, ettei ollut tyytyväinen lausunnon sisältöön ja lähettikin sen terveisten kera uudelleen valmisteltavaksi. Useat kokouksessa käytetyistä puheenvuoroista olivat kysymyksiä - ja myös syytöksiä heiteltiin ilmaan. Kuinka olemme tähän tulleet? Kenen vika? Vastaus on mielestäni yksinkertainen: jos käytetään useita asiantuntijoita ja liikutaan alueella, jota kukaan ei kunnolla ymmärrä niin sellainen soppa kuin tekijänsäkin. Ja jos tekijöitä tai siis asiantuntijoita tekemisen useilta osa-alueilta on satoja ja tsiljoonia niin lopputulos ei varmasti ole maukas ja tasa-painoinen.

Tässä asiassa kaikki tuntuvat olevan vaikeassa paikassa siis niin virkamiehet, firman johto kuin sosiaalilautakunnan jäsenetkin. Kyseessä on iso ideologinen kysymys koskien palveluiden tuottotapaa. Vasemmistopuolueet ovat sitä mieltä, että nämä palvelut voitaisiin tuottaa kunnan omana toimintona eikä tuupata kilpailutuksen piiriin. Kun taas oikeisto, vihreiden säestämänä, haluavat avata kilpailun myös tälle puolelle. Kyse on siis suurista tunteista ja puolueiden näkökulmaeroista.

Lisäksi en ole voinut olla havaitsematta eturistiriitoja eritahojen välillä. Helsingin kaupunki haluaa tuottaa palvelut laadukkaina ja mahdollisimman edullisesti, yrittäjä haluaa saada rahoille vastinetta ja tehdä toiminnalla plusmerkkisen tuloksen, poliitikot haluavat saada asian kunnialla päätökseen ja jokainen vetäisi mielellään ”julkisuuspisteet” itselleen. Palvelun käyttäjät haluaisivat palata vanhaan järjestelmään, johon paluuta ei kuitenkaan ole. Kaikki ovat huolissaan siitä, kuinka palvelu turvataan tulevaisuudessa. Lisäksi juridinen puoli on monimutkainen ja Helsingissä palvelutarve suuri. Näiden lähtökohtien välillä virkamiehet sitten ovat yrittäneet tehdä huonoja tai vähemmän huonoja esityksiä lautakunnalle.

Eipä voi muuta todeta kuin, että tässä vaiheessa syntipukin etsiminen on turhaa. Syyttely on todellakin helppoa. Jokaiselle taholle voisi varmasti osoittaa oman syytöksensä. Kuitenkin nyt on keskityttävä siihen, kuinka kuljetukset saadaan pelaamaan ja kuinka turvataan vammaisten liikkuminen tulevaisuudessa. Niistä ihmisistä, jotka vielä haluavat etsiä syyllisiä ladon taakse vietäväksi ei ole prosessille kuin haittaa. Nyt on oltava tarkkana ja jämäkkänä hoitamassa tämä asia asianmukaiseen kuntoon. Syytökset ja jurnutukset pois ja töihin.

Operaatio pukin pelastus

Tänä aamuna luin lehdestä, kuinka kansanedustajatkin erehtyvät. Joku voisi sanoa, että siinä ei ole mitään uutta - nehän ei muuta teekkään kuin mokaa. Nämä ovat mielestäni kuitenkin väärässä. Lainsäädäntötyössä on saatu paljon hyvää (voittopuolisesti) aikaan, kaikkeen inhimilliseen työskentelyyn mahtuu mukaan myös floppeja.

Nyt onneksi eduskunta reagoi oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa, kun hyvästä ajatuksesta meinaa seurata joulupukkien ulkonaliikkumiskielto. Tämä olisi siis seurannut, jos hallituksen esitys naamiontikiellosta olisi mennyt sellaisenaan läpi, se olisi nimittäin kieltänyt kaiken naamiotuna esiintymisen paikoissa, joissa on yleisöä. Vaikka lakiesityksen tarkoitus oli lisätä ihmisten turvallisuutta, jos naamioitumista käytetään suojana tehdessä rikoksia tai toimiessa väkivaltaisesti, lakiesityksen tapa ilmaista asia olisi siis kieltänyt myös ns. positiivisen naamioitumisen esimerkiksi lasten iloksi.

No loppu hyvin kaikki hyvin, eduskunta korjannee hallituksen huolimattomuusvirheen ja pukit saa kulkea vapaana, jos eivät suuntaa mielenosoitukseen riehumaan väkivaltaisesti tai kioskia ryöstämään.

Haaveet kaatuu?

Minulla on paljon haaveita itseni, perheeni ja yleensä tulevaisuuteni suhteen. Jo toteutuneita haaveita ovat esimerkiksi perhe, auto ja asunto. Niiden tilalle on tullut uusia, kuten lomamatkat, arjen säännöllisyys ja muita asioita. Kun jokin haave jää toteutumatta, se sattuu. Tulee mieleen kannattaako mistään ylipäätään haaveilla, jos tuloksena on vain pettymystä ja henkistä kärsimystä itselle?

Haaveet ovat kuitenkin elämää. Haaveet antavat suuntaa omalla toiminnalle. Jos ei haaveile siitä, missä haluaa olla esimerkiksi viiden vuoden kuluttua, sitä vain elää arkea päivästä toiseen - ilman suuntaa. Haaveet ovat elämää - ilman haaveita ei ole enää tulevaisuutta, vain tämä päivä ja menneisyys.

Haaveilu ei ole haihattelua tai päiväunien näkemistä. Osa haaveista on konkreettisimmin käsillä juuri nyt ja niiden toteuttamiseksi on tehtävä paljon työtä. Osa on kauempana ja niistä haaveillaan tyyliin, sitten kun on rahaa teemme keittiöremontin...

Sama pätee yhteiskunnalliseen toimintaan ja haaveisiin sillä saralla. Jos kukaan ei haaveile paremmasta tulevaisuudesta ei sitä tapahdu. Jos emme haaveile siitä, miten kaikki voisi olla toisella tolalla, eivät asiat muutu. Jos puhutaan vain siitä, mikä on mahdollista juuri tänään, ei mikään suuri ole mahdollista. Toteutuneita yhteiskunnallisia suuria haaveita on esimerkiksi kunnallinen päivähoito, joka ei olisi ollut mahdollista ilman tulevaisuuten katsomista.

Haaveillaan rohkeasti, vaikka välillä haaveet kaatuu.

Kuka maksaa roskasta?

Näin syksyllä tulee paljon lehti yms. roskaa, joka pitäisi sitten kuljettaa kaatopaikalle. Kaatopaikalle tavaran vieminen joka tapauksessa maksaa ja ihmettelenkin sitä, kuinka kunta kuvittelee, että kuntalaiset jaksavat nähdä vaivaa siitä ilosta, että saavat viedä roskansa kaatopaikalle maksua vastaan?

Kun saamme iloiten maksaa kaatopaikkamaksuja, meidän on joka tapauksessa järjestettävä kuljetus romullemme kaatopaikalle, mikäli siis emme halua maksaa siitäkin erikseen. Minulla ainakin on rahalle parempaa käyttöä ja tästä syystä varastostamme meinaa muodostua varsinainen romujen säilytyspaikka.

No, onneksi viikonloppuna naapurimme olivat aktiivisia ja hoitivat pihaamme roskalavan, jonka avulla roskista päästään eroon. Taisipa koko taloyhtiömme roudata lavalle kaiken turhan tavaran. Joka tapauksessa monella meillä olisi ollut tarvetta palveluun jo aikaisemmin, mutta kun rahalle ja ajalle on parempaakin käyttöä kuin nuo kaatopaikkahommat.

Lisäksi ihmeellistä on se, että Helsingissä ei kannusteta siisteyden ylläpitoon. Kyseessä on kaikkien meidän kuntalaisten etu. Jos ajatellaan sitä romun määrää, jonka voi meidänkin metsistä ja pusikoista löytää niin tulee selväksi, että kaikille olisi mukavampaa, jos romut löytäisivät tiensä kaatopaikoille. Tällaiset asiat kun ovat niitä, jonka takia veroja mielellään maksaisi, että saisi tällaisen asian hoitumaan niillä varoilla. Nyt joutuu roskasta maksamaan vielä erikseen.

Kuraattorit ja perhetyöntekijät eivät määrittelyä kaipaa?

Olen seurannut sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuus vaatimuksista säätävän lain etenemistä Arkadian mäelle ja mäellä. Ensimmäinen lakiesitys oli täysi fiasko ja se palautettiin uudelleen valmisteltavaksi. Nyt lakiesitys näyttää jo paljon paremmalta, mutta siitä puuttuu muutama oleellinen virkanimike: nimittäin kuraattorit ja perhetyöntekijät ja näiden kelpoisuusehtojen määrittely.

Jokatapauksessa olisi fiksua, että kelpoisuus määrittelyssä käytettäisiin alinta mahdollista tutkintoa, jossa pätevyydet tehtävän hoitamiseen täyttyvät. Lisäksi lain tulee turvata työntekijöiden riittävyys näihin tehtäviin myös tulevaisuudessa, ja jos vaaditaan yliopistossa suoritettua sosiaalityön tutkintoa, ei varmastikaan turvata riittävää ammattilaisten määrää näihin tehtäviin.

Kaiken hyvän lisäksi laki tehdään pitkälle aikavälille ja sitä tuskin ollaan joka välissä uusimassa. Tästäkin syystä olisi ehdottoman tärkeää tehdä laista laadukas ja määritellä siinä kaikki yleisesti käytetyt toimien nimikkeet. Toivon siis käsi sydämellä, että päättäjät ottavat tämän asian huomioon ja lisäävät lakiin perhetyöntekijän ja kuraattorin nimikkeet ja toteavat, että sosionomin (amk) tutkinto on hyvä minimi kelpoisuusvaatimus näihin tehtäviin.

Vanhuspalvelun palasia

Yksi tulevaisuuden suuri haaste on kotihoidon laadun turvaaminen vanhenevalle väestölle. Nyt tämän asian puitteissa toimitaan niin valtion kuin Helsingin kaupunginkin tasolla. Lainsäädäntöä päivitetään ja käytännön toiminta on tarkoitus siirtää kokonaan kaupungin terveysviraston alaiseksi toiminnaksi. Hyvä näin.

Yksi iso haaste tulevaisuudessa on kuitenkin se, kuinka arkea helpottavat toimenpiteet turvataan kohtuuhintaisina ja laadukkaina. Tavoite on hyvä, mutta aikaisemmin on otettu harha-askelia sillä, että palveluista osa esimerkiksi ateriapalvelu on ulkoistettu. Tästä syystä asiakaspoloinen joutuu maksamaan - palvelutarpeistaan riippuen - useamman laskun. Parhaillaan laskutusosoite on eri ateriapalvelusta, siivouksesta ja kunnan järjestämien toimintojen osalta.

Lisäksi kunta laskuttaa palveluista progressiivisesti. Eli niin, että se huomioi vanhuksen tulotason ja laskun suuruus kasvaa tulojen mukana, kuitenkin niin että koko eläke ei voi mennä hoitopalveluihin. Yksityinen sektori puolestaan laskuttaa mikä mitenkin. Tämä ei todellakaan ole oikeudenmukaista etenkään pientä eläkettä saavalle vanhukselle, jonka koko eläke voi mennä palveluiden maksamiseen.

Tulevaisuudessa toivon asian järjestyvän niin, että yhdellä kunnan perimällä hinnalla vanhus saa palvelut, eikä hänen tarvitse miettiä sitä minkälaisin järjesteluin kunta pavelut tuottaa.