Järein asein oikealla asialla

Helsingin sosialidemokraattinen valtuustoryhmä jätti kesäkuun alussa kunnallisen välikysymyksen kaupunginhallitukselle. Kyseessä on järeä väline, jota käytetään harvoin. Menettelylle on kuitenkin vankat perusteet.

Välikysymys jätettiin nimittäin sosiaali- ja terveystoimien alimitoituksesta ja eri maksujen korotuksia. On järjenvastaista, että näiden sektorien budjetointia ei nosteta tarvetta vastaavaksi, vaan ne ollaan järjestelmällisesti alibudjetoitu. Helsinkiläiset sosialidemokraatit ovat ajaneet tämän korjaamista järjestelmällisesti.

Välikysymys tukee myös sosiaalilautakunnan 3.6. tekemää 25 miljoonaa euroa budjettiraamin ylittävää esitystä, jolla korjattaisiin mm. lasten päivähoidon, lapsiperheiden palveluiden ja vanhusten palveluiden rahoitusvajetta. Inhimillisiä asioita - asioita, jotka on hoidettava kunnolla, jos haluamme kutsua Helsinkiä sivistyneeksi, oikeudenmukaiseksi kaupungiksi.

Olen iloinen, että sosialidemokraattinen valtuustoryhmämme edistää ihmisille tärkeitä asioita, sydän paikallaan.

Koti kuulumisia - leijumista

Vanha kotimme Tapulikaupungissa on nyt myyty ja me olemme muuttaneet Falkullaan, aivan Malmin lentokentän viereen. Uusi asuinalueemme on viihtyisä lapsiperheiden alue, missä on mukava ulkoilla ja ihanan rauhallista iltaisin. Tapanilan asema on lähellä ja siten myös lähikaupat.

Jos haluaa nauttia oikein maalaistunnelmasta, voi piipahtaa Falkullan kotieläintilalla.
Asumme kerrostalon yläkerrassa ja nautiskelemme lähes joka ilta auringonlaskusta Jonen kanssa, kun pojat ovat menneet nukkumaan. Kaikki tuntuu kotiutuneen ja muuttolaatikot ovat historiaa. Pitkästä aikaan asiat rullaavat tasaisemmin.

Pojat ovat käyneet kuukauden verran uudessa päiväkodissa ja vanhaan ei ole ollut ikävä. Kun olen ehdottanut käyntiä siellä, molemmat pyörittävät päätä ja toteavat, meillä mennään uuteen päiväkotiin, jos päiväkotiin pitää mennä.

Itseäni ei haittaa lentomelu. Olenhan kasvanut Suutarilassa, missä koneet menivät jatkuvasti kotimme yli. Samoin en kuulu lentokentän aktiivisimpiin vastustajiin, enkä puolesta puhujiin. Todellakin, lentokentässä on hyvät ja huonot puolet, mutta tällä hetkellä me ihmettelemme lentokoneita hymyhuulilla ja lenkkeilemme lentokentän ympäri.

Kotona nautiskellaan uuden asunnon ja uuden alun pauloissa, mutta joskushan on leijuttava. Ainahan sitä jalat palaavat maanpäälle, kun ei se lapsiperheen arki joka tapauksessa liian helppoa meille aikuisille ole.

Joukkuehenkeä politiikassa

Puoluekokous on nyt takana. Kokouspäivät olivat pitkiä, aamulla aloiteltiin välillä jopa ennen seitsemää ja lopetus tapahtui siten, että ennen iltaruokaa ja illanviettoa noin klo 21.00 ennen ehti juuri ja juuri käymään suihkussa. Elikäs todellista politiikan työntekoa ja tarkkana oloa, jotta on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Joka tapauksessa tunnelma oli loistava. Haluttiin tehdä politiikkaa ja tahdottiin tehdä sitä avoimesti salissa. Monet merkittävät asiat päätettiinkin vasta salissa äänestyksellä. Monet asiat herättävät pelkoa ja monet helpotusta. Joka tapauksessa politiikassa on uskallettava välillä olla rohkea ja sitä Sdp puoluekokouksessa oli.

Minä hymyilen. En siksi, että olisin saanut kaiken haluamani läpi, vaan siksi että Sdp on rohkea, tulevaisuuden puolue –oikea joukkue. Se koostuu joukkuepelaajista, jotka vääntävät kun väännön aika on ja hyväksyvät tappionsa, kun on sen aika.

Hienoa! Haluan vielä onnitella uusia Sdp:n "vetureita" ja jokaista puoluekokous edustajaa MAHTAVASTA JOUKKUEHENGESTÄ!

Valoon

Hämeenlinnassa on loistava tunnelma, jonka vallitessa on tehty hienoja valintoja. Hyvä Jutta! Hyvä Ari! Tällä on erinomainen lähteä eteenpäin. Ainakin itse näen nyt todella toivoa siitä, että lähdemme aidosti uudistuneina, ja entistä ihmisläheisempinä eteenpäin.

Kohti puoluekokousta

Lähden huomenna puoluekokoukseen muiden 349 edustajan kanssa valitsemaan puolueelle puheenjohtajaa ja tekemään SDP:n kannalta tärkeitä päätöksiä.

Kahlatessani läpi puoluekokousaloitteita - ja myös puoluekokousohjelmia - ilahduin siitä aidosta idealismista ja toivorikkaudesta, joka niistä välittyy. Tekstin takaa huokuu aito halu muuttaa Suomea inhimillisemmäksi ja tasa-arvoisemmaksi. Sosialidemokraatit haluavat edelleen olla eturintamassa poistamassa köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Toivottavasti löydämme myös hyviä keinoja valiokuntien työssä Hämeenlinnassa.

Istun itse puoluekokouksen sosiaali- ja terveyspoliittisessa valiokunnassa. Käsiteltävämme on nippu varsin kannatettavia aloitteita maksuttomasta päivähoidosta subjektiiviseen hoito-oikeuteen vanhuksille. Toivon- ja myös uskon! - että aidosti keskustellen voimme löytää näistä niiden parhaat puolet ja viedä niitä eteenpäin.

Minulle tärkein tulos, minkä puoluekokouksesta voimme saada, on se, että onnistumme yhdessä luomaan hyvän tunnelman, keskustelemaan, väittelemään ja tulemaan ulos yhtenäisenä porukkana, joka puhaltaa yhteenhiileen. Puoluekokouksen jälkeen meillä on toivottavasti tavoitteellinen, tasa-arvoa ja inhimillisyyttä tavoitteleva, eteenpäin katsova ja idearikas SDP.

Toivon, että se idealismi, joka puoluekokoukselle tehdyistä aloitteista huokuu, onnistutaan välittämään käytännön tavoitteisiimme ja käytännön politiikkamme. Löydämme keinoja pureutua ikärakenteen muutoksen tuomiin haasteisiin inhimillisellä otteella.

Ihminen ennen kilpailua

(julkaistus demarissa 20.5.)

UP-Demari uutisoi (13.5.) kilpailuviraston ylijohtajan näkemyksestä, ettäjulkisiin palveluihin pitää lisätä kilpailua. Ylijohtaja Jokisen näkemysoli, että kilpailu on väline, jolla voimavarat ohjataan oikeinhaasteellisissa oloissa. Mielestäni kilpailu on väline valikoida paras mahdollinen palveluntuottaja.

Voimavarojen ja talouden suuntaaminen on erillään itse kilpailutusprosessista. Kukaan ei voi kiistää sitä, että mm. väestön ikärakenteesta johtuenjulkisissa palveluissa pitää voimavaroja pystyä kohdentamaan oikein. Onhämmästyttävä ajatus, että tähän välttämättä tarvittaisiin kilpailua,sillä tällä argumentilla kaikkinainen ihmisten suorittama budjetointi eivoi tätä varmistaa. Näin ollen esimerkiksi valtion budjetissa tapahtuvavarojen jako ei kohdistaisi voimavaroja oikein.

Taustalla näkynee ajattelu, joka lähtee siitä, että voimavarat ovat oikeinkohdennetut vain, jos ne käytetään talouden kannalta mahdollisimmantehokkaasti. Silloin unohtuu inhimillisyys - jonka ehkä kuitenkin olisisyytä tulla aina ensin, kun palveluita tuotetaan.Kilpailusta on turha hakea vastauksia asioihin, joita se ei voi antaa.Siitä on turha tehdä ideologisesti sosialidemokraatteja jakavaa asiaa. Sen sijaan kilpailua on turha luoda sinne, mihin se ei sovi.

Nyt pitää hakearohkeutta poliittisiin päätöksiin ja vastuun kantokykyä. Pitää ollauskallusta päättää rahojen kohdentamisesta.Kilpailuun ja voitontavoitteluun luottaminen on tuskin meidäntyöntekijöiden etu. Ennemmin inhimillisyys ja ihmisen todelliseen palvelutarpeeseen reilusti vastaaminen.

Puhtaampaa hengitysilmaa

Hengitysilma on jokaisen perusoikeus. Vaikkakin puhumme jatkuvasti ympäristön merkityksestä, unohdamme sen inhimillisen merkityksen. Kierrätys, luonnonsuojelu ja ilmaston muutoksen ennakoiminen ovat tärkeitä asioita. Etenkin silloin ne nousevat priorisointilistani kärkeen, kun nenä valuu ja happi ei kulje.


Alleria ja astmaliiton mukaan: "Joka toinen meistä kärsii jossain elämänsä vaiheessa allergian aiheuttamista oireista." Tämä nostaakin esiin kysymyksen, kuinka oireita voisi hoitaa muutenkin kuin lääkityksellä. Olisiko järkevää miettiä kapunkipölyä todellisena terveysuhkana ja vaikkapa edullisempaa joukkoliikennettä ongelmien ennakoinnin näkökulmasta?


Siedätyshoito on joskus paikallaan, mutta on tilanteita, kun se kannattaa unohtaa. Nimimerkillä happi loppuu ja keuhkot särkee, kun koitimme josko päirjäisin kevään ilman astmalääkkeitä. Johtopäätös: "kurkunpääntulehdus ja vinkuvat keuhkot, " Aloitetaan kunnon allergia ja astmalääkitys, puhekiellon ja parin päivän levon lisänä.


Keväinen katupöly, koivun kukinta ja kesän heinänuhan odottelu herättää mielessäni toiveen, kunpa kaupunki-ilma saataisin oikeasti laadukkaaksi. Monta hyvää ohjelmaa ja suunnitelmaa liittyen aiheeseen tavalla tai toisella, olen nähnyt, mutta kunpa kaikki järkevä osaaminen saataisiin Helsingissä hyötykäyttöön ja helsinkiläisille turvattaisiin laadukas hengitysilma.

Joukkuepalaveri 22.5

Kunnallisvaalien jäsenvaalintulos on nyt selvä. Olen ehdokkaana ensi syksyllä Helsingin kaupungin valtuustoon. Tukiryhmäni kokoontuu 22.5. kello 17 alkaen JHL:n keskustoimistolla (hallituksen kokoushuoneessa osoitteessa Sörnäisten rantatie 23). Toivottavasti tunnelma, on vähintään yhtä mukava kuin viime eduskuntavaalien alla. Aiheena ovat yllättäen lähestyvät kunnallisvaalit ja niiden aiheuttamat toimenpiteet. Tarjolla kahvia ja varmaan jotain pikkusuolaista. Eipä muuta kuin iloista joukkuehenkeä!!

Pahvilaatikkopakokauhua

Istun kotona vapaapäivällä tietäen, että nyt, jos koska, pitäisi toimia. Pahvilaatikkotornit kasvavat ympärilläni ja lisää niitä pitäisi rakennella. Kotona vallitsee odottava tunnelma. Lapset kysyvät päivittäin: "Nytkö me muutetaan?" ja tietävät jo itsekin vastauksen: "Ei kun kohta".

Tietokone, viedot ja ulkoilu ovat saaneet kaikki kaipaamaan taas tavallisia leikkejä, mutkun lelut ovat jo pakattu, kuten melkein kaikki muu. Linjaus on selvä, ensi viikolla on töitä kuutena päivänä ja politiikan kokouksia sen verran, että työpäivän jälkeen suunnataan johonkin syömään tai luvassa on eineksiä. - Ehkä äidin ruokapöytä kutsuu?!

Lohduttaudun, että enää viikko ja sitten pääsemme uuteen kotiin Samanaikaisesti viikko tuntuu pitkältä ja lyhyeltä ajalta. Paljon ohjelmaa, tehtävää ja organisoitavaa. Tiedän, että aikaa pakkailuun on oikeasti vain tämä viikonloppu ja sitten arkiviikko meneekin töissä, asuntokaupoissa ja puoluekokousasioissa.

Kun nyt saan itseni liikenteeseen tästä koneelta, aion pakata tavarat loppuun ja tukkia asuntoni pahvilaatikoilla. Lopuksi taidan työntää laatikot yhteenhuoneeseen pois silmistä odottamaan muuttopäivää. Tulihan suunnitelma valmiiksi ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. ;)

PS. Lapset leikkivät tätä samaa muuttotouhua. Neo kysyy pikkuveljeltä "Joko muutetaan" ja kaksvuotias vastaan innokkaasti"Ei... kun kohta!"

Impivaaran ihmiset kyläilemässä

Itku meinasi tulla, tai tulikin, kun puhelimeni soi ja kuulin poikien päiväkodin vaihtuvan. Vaikka muutos oli haluttu ja suunniteltu, jotenkin se yllätti. Tunteeni olivat ristiriitaiset: pelko ja ilo vaihtelivat. Ehkä kaikki menee hyvin, ehkä ei. Kuitenkin olin jo päättänyt, että muutos on edessä. Ajankohta vain oli vielä ollut auki ja kuten niin usein elämässä, kun alkaa tapahtua sitten tapahtuu...

Muutos lähti liikkeelle muutama viikko sitten, kun saimme varmistuksen nykyisen asuntomme kaupantekoaikataulusta. Seuraavaksi laitoimme verkot veteen - ja uuden asunnon hakuun. Kaivoin vanhan, vuodelta 1997 olevan, asumisoikeusvuoronumeroni esiin.

Juuri ja juuri olimme saaneet asoasuntomme hakuun, kun meille jo tarjottiin mukavaa sellaisat Falkullasta. Kävimme katsomassa asuntoa ja tsekkasimme mahdolliset päiväkodit. Seurauksena lisää paperisotaa ja uusi asunto Falkullasta. No, eipähän ole pitkä muuttomatka ja toivonmukaan nykyisiä naapureitakin näkyy jatkossakin aina välillä.

Suunnittelimme vievämme lapsia päiväkotiin vähän pidemmän matkan takaa, kunnes eilen soittettiin Tapanilassa sijaitsevasta päiväkodista, Impivaarasta, että nyt löytyisi pojille paikat. Ennen aloitusta henkilökunta haluaa tavata lapset ja keskittyä siihen, että alku on mahdollisimman mukava. Kaksi hoitajaa kävikin meillä eilen tekemässä tuttavuutta meidän ja poikien kanssa.

Luottamus syntyi heti ja jotenkin itselleni tuli helpottunut olo. Hauska tilanne oli, kun hoitajat kysyivät pojilta, mihin pojat tarvitsevat apua. Toinen, Neo, nykyään neljä vee, vastasi: ” Mä en osaa pelaa pleikka kolmosen sitä keilapeliä...” ja Niki kaks vee tähyili ulos: ”tuolla on mun fillari, mutta mä en osaa polkee..” Että siinä ne tärkeimmät avuntarpeen paikat arjessa... ;)

Nyt uskon, että muutos menee hyvin. Uusi asuntomme on kiva, kivempi kuin mistä uskalsin haaveilla. Vielä, kun mietin itsekseni, että kuinkahan pojille käy uudessa päiväkodissa, pojat vastasivat yhteenääneen:” Hyvin.”.

Työelämää keikaten

Viimeiset kaksi kuukautta työskentelin Seure Henkilöstöpalvelut Oy:llä. Ammattitaitoni oli uudella tavoin koetuksella ja moni asia mietitytti matkan varrella. Työskentelin hyvin erilaisilla osastoilla ja usein aamulla en tiennyt tarkkaan, millaiseen paikkaan olin töihin menossa. Kuitenkin keikkaillessa oppi heti tsekkaamaan, onko ovet lukossa ja kyselemään työhön vaikuttavat oleelliset seikat.

Tälläiselle haasteita ja haastavia tilanteita rakastavalle ihmiselle keikkatyö sopi hyvin.Lisäksi äitinä mukavaa oli se, että työn pystyi helposti yhteen sovittamaan lasten mukaan. Totta kai vuokratyöntekijänä kohtaa useita huonoja puolia, mutta hetkellisesti se oli haustaa. Saatoin valikoida töitäni oman mielialani mukaan keikkanettiä selaillen. Saatoin valita menenkö pitkäaikais- vai lyhytaikaisosastolle. Teenkö viikon putkeen töitä vai pidänkö arkenakin vapaata. Työskentelenkö lasten vai vanhusten parissa jne. Teenkö iltaa, aamua vai yötä. Tosin tilanne on selvästi hoitajapulan seurausta... Välillä valinnan vaikeus oli melkoinen ja välillä jopa hävetti, että näin sitä nirsoillaan töistä, mutkun oli varaa valita.

Omalle ammattitaidolleni keikkailuu teki paljon hyvää. Kun on toiminut pitkään selkeästi sosiaalipuolella, monet terveydenhuollon perusasiat kaipasivat muistinvirkistystä. Samalla tuli nähtyä monenlaisia osastoja ja toimintatapoja, joiden seuraksena päivitin omaa ajatteluanikin monista asioista. Valitettavasti aina hoidon laatua ei voi kehua ja aina ei voi olla tyytyväinen siihen mitä tekee, mutta onneksi on myös paikkoja, joissa hommat hoidetaan asian mukaisesti.

Keikkalaisia pyydellään usein pidemmille sijaisuuksille, mutta monet haluavat valita keikkailun. Keikkaa kun riittä. Kuitenkin useat keikkalaiset taas jäävät jollekin heitä miellyttävälle osastolle pidemmäksi aikaan, jopa vakityösuhteeseen. Niin minäkin lupaudun syksyyn asti töihin psykogeriatriselle osastolle vanhainkotiin. Kuitenkin aion kyllä jatkossakin keikkailla välillä ihan ammatillisen osaamiseni vuoksi, mutten enää päätoimisesti.

Kiitos tovereille!

Kylläpä tämä blogin pito muuttuu kiittelemiseksi. No joka tapauksessa kiitos kaikille minua puoluekokousvaaleissa äänestäneille. Kiitos siitä, että saan suunnata puoluekokoukseen päättämään puolueemme ja sitä kautta toivottavasti myös Suomen linjoista.

Lisää Sdp:n puoluekokouksesta osoittessa http://www.sdp.fi/fi/puoluekokous

196 kertaa kiitos!

Sain Hok-Elannon edustajiston vaaleissa 196 ääntä. Ainakin itse pidän sitä hyvänä tuloksena, kun mitään sen suurempaa kampanjointia ei arjen pyörityksessä tullut tehtyä. Tulos riitti varapaikkaan, mihin siihenkin voi olla tyytyväinen, kun katsoo ketkä olivat läpipäässeitä...

Kiitokset kaikille äänestäneille tuesta! Yritän olla luottamuksenne arvoinen kaikissa käänteissä. Tästä on hyvä jatkaa kohti kunnallisvaaleja!

Tukiryhmäni kokoontuu

Kunnallisvaalit lähestyvät, joten tukiryhmäni tapaa 6.3. torstaina

klo 18.00 Juttutuvassa. Tarkoituksena olisi puhua kotikaupunkimme tilasta sekä nauraa kikattaa tapamme mukaan. Tervetuloa!

Arjen arvovalintoja

Vuosi 2008 starttasi perheessämme pohdinnalla. Kuinka paletti saadaan toimimaan? Koska kotimme lähtee myyntiin? Miten yhteensovitan elämäni ja työni niin, että arjessa on aikaa rauhoittua? Missä asumme? Miten elämme tulevaisuudessa? Mitä toivomme?

Selvää oli se, että jatkamme Jonen ja poikien kanssa saman katon alla. Asuinalue, asumismuoto , päivähoitokuviot sekä käytännön toteutus olivat auki. Lisäksi tiesimme, että auto lähtee myyntiin ja jotenkin asiat pitää vielä toteuttaa käytännössä niin, että arkemme on rauhallisen tasapainoista.

Helmikuussa päätin ottaa elämässäni aikalisän. Irtisanouduin lastentarhanopettajan tehtävästä ja aloitin Seuressa keikkalaisena. Olen nyt siis vuokratyöntekijä - tuttavallisemmin keikkalainen. Päätin, että elän arvojärjestykseni mukaan ja koska keikkaa riittää, teen töitä sen verran, että aikaa jää riittävästi perheelleni ja lapsilleni. Lisäksi halusin varmistaa, että pojillani on joka viikko mahdollisuus rauhoittua kotona.

Nyt härdelli on pahimmassa vaiheessa päällä. Asunto ja auto ovat myynnissä. Me odottelemme, koska asunnosta tulee tarjouksia, jotta voimme vastaan ottaa uuden asunnon, mikäli sellainen siten siihen hätään löytyy. Varasuunnitelmia on luotu, mutta hyviä ei ole olemassakaan.

Joka tapauksessa meillä ei stressata, paitsi hetkittäin. Tavallinen arki on rauhallista, aikuiset tekevät töitä oman arvion mukaan ja palkkaa tulee sen verran, ettei nälkää tarvitse nähdä, vaikkakaan mihinkään ylimääräseen ei ole juurikaan varaa. Me olemme valineet aikaa rahan ja jatkuvan kiireen tilalle tässä tilanteessa. Kun tilanne muuttuu, teemme valintoja uudelleen.

P.S. Tässä elämän käännekohdassa on huomannut, että aika menee arjen organisointiin eikä sitä aina riitä kirjoitteluun sekä kirjoitusten ajatteluun. Yritystä edelleen löytyy.

MUKAVAA JOULUA!

Joulupukin suuret saappaat jalkaani jos saisin
koko mailman tietystikin heti parantaisin
Ruokaa, rahaa, terveyttä niille minä soisin,
joille täällä tänään onkin käynyt vähän toisin.
Sulle lahjan antaisin mä erityisen hyvän:
joulumielen iloisen ja rakkauden syvän.

MUKAVAA JOULUA!

Ihminen jää porvarihallituksen jalkoihin

Arjen kiire, matalat palkat, lapsiperheiden ja ikäihmisten köyhyys sekä monet muut tärkeät asiat tuntuvat jäävän hallitukselta unholaaan. Nyt jos koskaan politiikassa raha ratkaisee mentaliteetilla köyhät kyykkyyn. Ainakaan minä en ole törmännyt arkeani helpottaviin kokreettisiin toimiin tämän hallituskauden aikana.

Tosin rahareikiä arjessani on loputtomasti toppapuvuista asumiskuluihin ja päivähoitomaksuihin. Jotenkin vain joka kuu tuskailemme samojen sentinvenytyspuuhien parissa. Mitkä asiat on ihan pakko hoitaa tässä kuussa ja mitkä voivat vielä odotella. Kun perheen budjetti on niukka, edessä häämöttävät juhlat ja mukavatkin asiat saavat tuskanhien pintaaan. Mistä löytyisi rahoitus vaikkapa pikkujouluihin.

Ikävää on ollut huomata, kuinka porvarihallituksen katteettomat lupaukset pettivät tavallisen tallaajan. Tilinauhan summiin, palveluiden laadun kehittymiseen ja arjenhyvinvoinnitiin ei tunnu löytyvän riittävää helpotusta valtion budjettiluvuissa. Tosin ennestään jo kai tiedettiin, että porvaripojat osaavat sen puhumisen jalon taidon, käytännön töteutus sitten tökkii.

Tuttuja kasvoja ja muistoja meneisyydestä

Internet sai tänään hymyn suulleni, kun selailin facebook:ia. Sivustolta löytyi hyviä ystäviäni nykyisyydestä ja monia tuttuja elämän varrelta. Etenkin pitkään kadoksissa olleet tuttavat ja kaverit saivat minut nauttimaan hetkestä ja muistelemaan monenmoisia suuria tunteita herättäneitä hetkiä.

Jotkut muistot ovat hulvattoman hauskoja ja toiset taas hiukkasen nolostuttavia. Joka tapauksessa paljon ajatuksia eletystä elämästä ja loppujen lopuksi, eipäs sitä ole kauas omena puusta pudonnut. Monin tavoin olen edelleen se aktiivinen, vipeltäjä, joka ei osaa pelätä elämän kolhuja saatika suojella itseään niiltä... No joka tapauksessa peliäly ja moni muu jutska on kehittynyt mielessäni eikä meno muuten ole enää niin vallatonta kuin joskus nuoruusvuosina.

Arkea ilman tekemisen puutetta

Työelämän arki osui kohdalleni kuin eräs kuuluisa faksi aikanaan Annelille. Pyytämättä ja yllättäen. Ensimmäiset viikot meni ihmetellessä ja kodin järjestelyjen kanssa painiessa. Mietimme paljon, mikä on poikien kannalta paras ratkaisu päiväkotiin viemisten ja hakemisten näkökulmasta. Nyt se puoli toimii, mutta monille asioille on vielä löydettävä oma aikarakonsa.

Selvästi näkee, että kaipaamme toisiamme ja kun kotiudumme päiväkodeista haluamme viettää aikaa yhdessä. Tosin tuota aikaa on yleensä kahdesta tunnista neljään tuntiin. Riippuen omasta työvuorostani. Kirjoittaminen, kokouspapereiden lukeminen, salilla käyminen ja muut ns. omat hommat, jää tehtäviksi silloin, kun pojat menee nukkumaan ja usein, siinä vaiheessa ne jää tyystin tekemättä, kun isekin kaadun väsyneenä sänkyyn. Etenkin silloin, jos jomman kumman pikkumiehen yö on levoton.

Olen päättänyt olla stressaamatta, vaikkakin välillä TO DO listat venyvät ja kauppaan ehtiminenkin tuntuu tuskaiselta. Jalkapallotreenien puolesta minua harmittaa usein, koska kenttäikävä iskee minuun vähän väliä. Kuten yleensä, myös nyt teen parhaani sekä priorisoin tekemisiäni taas kerran.

Päiväkotiin

Neo aloitti taannoin päivähoidossa ja nyt on Nikin, puolitoistaveeni, vuoro. Vaikka Tapulin päiväkoteihin onkin kova jono, muun muassa epäonnistuneiden lapsilukuarvioiden ansiosta, meillä kävi tuuri ja saimme pojat suhteellisen vaivattomasti samaan päiväkotiin. Kuten niin usein, reippaat lapseni ovat ainakin toistaiseksi ottaneet päiväkotihaasteen riemulla vastaan.

Kun Niki kuuli, että tänään hänkin pääsee päiväkotiin, innokas puolitoistavee seisoi reppu selässä, kengät kädessä eteisessä hokien tuu tuu ja taisipa tuo pieni vipeltäjä jokusen kerran jo vilkutellakin meille vanhemmille sanoen: ”Hei, hei”. Ensimmäisenä päivänä pikkumieheni jäi päiväkotiin pulisemaan hoitotädin syliin, vaikka aluksi jännitys vetikin hetkellisesti herran jännityksestä kankeaksi. Joka tapauksessa nyt on minun aika antaa lapsilleni tilaa ja luottaa siihen, että nuo pikkuvauvani eivät joka hetki enää tarvitse minua.

Kaikessa on puolensa. Moni tuskailun aihe vaihtuu uusiksi ja minunkin on aika suunnata töihin - minnepä muualle kuin omaan päiväkotiini. Vaikkakin toimenkuvani on toisenlainen kuin poikien. Minusta tulee lastentarhanope ja tänään on eka työpäivä.