maanantaina, elokuuta 20, 2007

Päiväkotiin

Neo aloitti taannoin päivähoidossa ja nyt on Nikin, puolitoistaveeni, vuoro. Vaikka Tapulin päiväkoteihin onkin kova jono, muun muassa epäonnistuneiden lapsilukuarvioiden ansiosta, meillä kävi tuuri ja saimme pojat suhteellisen vaivattomasti samaan päiväkotiin. Kuten niin usein, reippaat lapseni ovat ainakin toistaiseksi ottaneet päiväkotihaasteen riemulla vastaan.

Kun Niki kuuli, että tänään hänkin pääsee päiväkotiin, innokas puolitoistavee seisoi reppu selässä, kengät kädessä eteisessä hokien tuu tuu ja taisipa tuo pieni vipeltäjä jokusen kerran jo vilkutellakin meille vanhemmille sanoen: ”Hei, hei”. Ensimmäisenä päivänä pikkumieheni jäi päiväkotiin pulisemaan hoitotädin syliin, vaikka aluksi jännitys vetikin hetkellisesti herran jännityksestä kankeaksi. Joka tapauksessa nyt on minun aika antaa lapsilleni tilaa ja luottaa siihen, että nuo pikkuvauvani eivät joka hetki enää tarvitse minua.

Kaikessa on puolensa. Moni tuskailun aihe vaihtuu uusiksi ja minunkin on aika suunnata töihin - minnepä muualle kuin omaan päiväkotiini. Vaikkakin toimenkuvani on toisenlainen kuin poikien. Minusta tulee lastentarhanope ja tänään on eka työpäivä.

2 kommenttia:

Petri Mustakallio kirjoitti...

No? Miten siellä päiväkodissa menee?

Mirka kirjoitti...

No.. Mukavastihan siellä päiväkodissa, kun vaan koko poppoo pysyisi terveenä. Nyt on käynyt päinvastoin ja kaikki meistä ovat olleet vuorotellen kipeinä. Nyt sairastusvuorossa on Neo.

Koitan kirjoittaa jossakin vaiheessa paremmalla aikaa, kun vähän tää arki rauhoittuu. Eli ehkä huomenna, kun pojat ovat päiväunilla ja minä pääsen ehkä rauhassa tietokoneelle. Nyt on pakko suunnata itsekin nukkumaan, kun oon itsekin vähän flunssanen..