tiistaina, kesäkuuta 10, 2008

Koti kuulumisia - leijumista

Vanha kotimme Tapulikaupungissa on nyt myyty ja me olemme muuttaneet Falkullaan, aivan Malmin lentokentän viereen. Uusi asuinalueemme on viihtyisä lapsiperheiden alue, missä on mukava ulkoilla ja ihanan rauhallista iltaisin. Tapanilan asema on lähellä ja siten myös lähikaupat.

Jos haluaa nauttia oikein maalaistunnelmasta, voi piipahtaa Falkullan kotieläintilalla.
Asumme kerrostalon yläkerrassa ja nautiskelemme lähes joka ilta auringonlaskusta Jonen kanssa, kun pojat ovat menneet nukkumaan. Kaikki tuntuu kotiutuneen ja muuttolaatikot ovat historiaa. Pitkästä aikaan asiat rullaavat tasaisemmin.

Pojat ovat käyneet kuukauden verran uudessa päiväkodissa ja vanhaan ei ole ollut ikävä. Kun olen ehdottanut käyntiä siellä, molemmat pyörittävät päätä ja toteavat, meillä mennään uuteen päiväkotiin, jos päiväkotiin pitää mennä.

Itseäni ei haittaa lentomelu. Olenhan kasvanut Suutarilassa, missä koneet menivät jatkuvasti kotimme yli. Samoin en kuulu lentokentän aktiivisimpiin vastustajiin, enkä puolesta puhujiin. Todellakin, lentokentässä on hyvät ja huonot puolet, mutta tällä hetkellä me ihmettelemme lentokoneita hymyhuulilla ja lenkkeilemme lentokentän ympäri.

Kotona nautiskellaan uuden asunnon ja uuden alun pauloissa, mutta joskushan on leijuttava. Ainahan sitä jalat palaavat maanpäälle, kun ei se lapsiperheen arki joka tapauksessa liian helppoa meille aikuisille ole.

2 kommenttia:

laura kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin!! Luulisi, että pienet pojat ovat suorastaan innoissaan läheltä lentävistä koneista eli lentomelu on peanuts siinäkin mielessä. Kiva myös, että päiväkodin vaihto on sujunut jouhevasti.

ps Uuden kotikaupunginosan nimi kannattaa opetella kunnolla: Fallkulla-sanassa on 4 ällää ;-)

Mirka kirjoitti...

Totta... Tää on niin tätä, kun kirjoittaa nopeesti.