Pahvilaatikkopakokauhua

Istun kotona vapaapäivällä tietäen, että nyt, jos koska, pitäisi toimia. Pahvilaatikkotornit kasvavat ympärilläni ja lisää niitä pitäisi rakennella. Kotona vallitsee odottava tunnelma. Lapset kysyvät päivittäin: "Nytkö me muutetaan?" ja tietävät jo itsekin vastauksen: "Ei kun kohta".

Tietokone, viedot ja ulkoilu ovat saaneet kaikki kaipaamaan taas tavallisia leikkejä, mutkun lelut ovat jo pakattu, kuten melkein kaikki muu. Linjaus on selvä, ensi viikolla on töitä kuutena päivänä ja politiikan kokouksia sen verran, että työpäivän jälkeen suunnataan johonkin syömään tai luvassa on eineksiä. - Ehkä äidin ruokapöytä kutsuu?!

Lohduttaudun, että enää viikko ja sitten pääsemme uuteen kotiin Samanaikaisesti viikko tuntuu pitkältä ja lyhyeltä ajalta. Paljon ohjelmaa, tehtävää ja organisoitavaa. Tiedän, että aikaa pakkailuun on oikeasti vain tämä viikonloppu ja sitten arkiviikko meneekin töissä, asuntokaupoissa ja puoluekokousasioissa.

Kun nyt saan itseni liikenteeseen tästä koneelta, aion pakata tavarat loppuun ja tukkia asuntoni pahvilaatikoilla. Lopuksi taidan työntää laatikot yhteenhuoneeseen pois silmistä odottamaan muuttopäivää. Tulihan suunnitelma valmiiksi ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. ;)

PS. Lapset leikkivät tätä samaa muuttotouhua. Neo kysyy pikkuveljeltä "Joko muutetaan" ja kaksvuotias vastaan innokkaasti"Ei... kun kohta!"