Joutenoloa ja sairastamista

Usein tunnen tuskaa, kun huomaan, että lapsi on kipeä. Mieleni muuttuu mietteliääksi. Onko lapsi oikeasti niin kipeä, että on jäätävä kotiin? Kauan ilmoitan, että joudun olemaan poissa töistä? Miten delegoin työni? Kuinka työkaverini jaksavat? Vienkö lapsen terveydenhoitajalle vai lääkäriin? jne. Lasten sairastamisessa on yksi hyvä puoli. Kun keskittyy rauhoittumaan ja rauhoittamaan lasta, pysähtyy kuuntelemaan lasta. Viime viikolla kotona sairasti Niki 2 vee ja tällä viikolla Neo 4 vee.

Nyt sairastaessa huomaan, että lapseni ovat nauttineet nimenomaan siitä, että saa olla kotona äidin kanssa. Pikku mieheni ovat köllineet kainalossa ja olemme nukkuneet yhdessä päiväunet. Olemme olleet lähekkäin ja höpöttäneet kaikenlaista mieleen juolahtanutta. Välillä asiaa ja välillä asian vierestä.

Välillä olemme nauraneet ja välillä olemme hämmästyneet toistemme nokkeluudesta. Esimerkkinä muutama kommentti lapsen suusta.

Kun Nikiä hellittiin ja kutsuttiin luokse sanoen: "Tulehan tilliäinen tänne." Poika vastasi: " En ole tilliäinen, olen päällikkö." Kun hetken päästä kutsuin poikaa pääliköksi, vastaus oli:" En ole enää päällikkö. Olen Niki Oksa." Että otahan siitä selvä.

Kun Neo heräsi eilen kipeänä ja kysyin, mihin sinua sattuu. Vastaus oli: "Keuhkoihin." Kysyin: " Tiedätkö sinä missä on keuhkot?" ja poika vastasi sormella rintaansa osoittaen: "Etkö äiti sinä tiedä? Tässä ne on."

Sairastaessa tulee köllittyä, luettua, juteltua ja hengattua yhdessä Tämä on ehdottomasti sairastamisen ainoa hyvä puoli. Kerrankin on aikaa, vain lölliä kotona.