perjantaina, tammikuuta 27, 2006

Henkilöstön työhyvinvointiin erityishuomiota – kilpailuasioissa liian monta liikkuvaa osaa!

Helsingissä on nyt näköpiirissä uudenlaisia haasteita henkilöstöpolitiikassa ja asioissa, jotka tulevat vaikuttamaan työntekijöiden työssäjaksamiseen. Yksi iso juttu on Palmian kilpailutuksen käynnistäminen. Syksyllä opetuslautakunta päätti kilpailutettavista kohteista ja tarjouspyyntö on nyt julkaistu. Kilpailu käynnistyy helmikuun aikana. Nyt useat palmialaiset elävätkin muutoksen kynnyksellä jännittäen, kuinka kilpailun avaaminen vaikuttaa heidän tulevaisuuteen. Toinen oleellinen seikka on se, että sopimukset tehdään määräaikaisiksi ja kun palvelu on ostettu avoimen kilpailun tuloksena, niin edessä häämöttää aina kilpailuajankohta. Pätkäelämä pääsee siis valtaamaan alaa kunnalle palveluita tuottaessa, vaikkakaan työsuhteet eivät muuttuisi pätkäsuhteiksi. Myös hankintalakia uudistetaan parhaillaan ja uuden lain olisi tarkoitus tulla voimaan ilmeisestikin tämän vuoden aikana.

Jollakin tavoin minua mietityttää se, kuinka jatkuva muutoksen alla eläminen pitkässä juoksussa vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin. Tarkoitan sitä, että kun kilpailutus järjestetään sopimuskauden päätyttyä uusiksi, on auki kuinka henkilöstön loppujen lopussa käy. Ainakaan bussien kuljettajat eivät ole suhtautuneet positiivisesti lisääntyneeseen kilpailuun. Tiedän, että linjaukset henkilöstön kohtelemisessa kilpailutustilanteissa ovat olemassa, ja ne on laadittu hyvässä yhteistyössä henkilöstön ja työnantajan kanssa. Kuitenkin ohjeet on laadittu teoreettisen näkemyksen mukaan, kun käytännön tilanne on edessä ja kukaan ei loppujen lopuksi tunne riittävän tarkasti palvelukilpailutilanteisiin liittyviä erityispiirteitä. Luulenpa, että yllätyksiä on luvassa.

Epätietoisuus ahdistaa, sehän on selvää. Jokainen tietää, että tutussa tilanteessa ja työympäristössä on helppoa olla. Kun taas edessä on muutos -pienikin, se aiheuttaa aina ylimääräistä päänvaivaa. Miten käy sitten, kun taas uusi kilpailukierros käynnistyy? Mitä miettivät juuri kilpailutuksen kynnyksellä palmialaiset? Vuosittain tehtävän työhyvinvointikyselyn mukaan palmialaiset ovat melko tyytyväisiä työyhteisöönsä, tosin eroja yksiköiden välillä on. Vastanneiden keskiarvo oli hiukan jopa noussut, vaikka monenlaisia pelkoja tuntuukin liittyvät edessä olevaan uuteen tilanteeseen. Joka tapauksessa liikepalvelulautakunta haluaa jatkossakin seurata tarkkaan, mihin suuntaan palmialaisten työhyvinvointi kehittyy ja päätimmekin nostaa työtyytyväisyystavoitetta entisestään. Lisäksi lautakunta päätti, että vaikutusmahdollisuuksista omaan työhön käydään keskustelu henkilöstön kanssa ja Palmian yksiköt analysoivat tärkeimmät kyselyn kohdat, mistä tuodaan tiivistelmä lautakunnalle kevään aikana.

Hankintalain uudistus tulee myös heijastamaan työntekijöiden arkeen. Lainsäädännön tulkinnat tarkentuvat yleensä vasta sitten, kun laki on saatu voimaan ja oikeudessa on ennakkotapauksia lain soveltamisesta. Kuinka käy markkinaoikeudessa ja kuinka henkilöstö jaksaa, kun tiedetään, että juuri tästä palveluostosta, minkä voitimme, on valitettu markkinaoikeuteen. Epävarmuus on ihmisten arjessa läsnä niin kauan kunnes päätös markkinaoikeudesta saadaan - ja päätöksen vaatimat toimenpiteet voivat kolista kovaakin monen ihmisen arkeen. Lisäksi kun jo nyt tiedetään, että valittaminen on liiankin yleistä ja markkinaoikeuden juristit ylityöllistettyjä. Tämä tarkoittaa sitä, että päätöksiä voi joutua odottamaan turhankin kauan.

Kaikissa lajeissa ei voi eikä pidä kilpailla. En usko, että kukaan oikea yrittäjä kilpailuttaisi omaa tuotantoaan ulos etenkään kun ei ole varmuutta, että laadukkaampaa palvelua saataisiín edullisemmin. Kuitenkin kautta ajan on palveluita tuotettu myös muilla tavoin kuin kunnan tai valtion omana toimintana. Tällöin kilpailutuskäytäntö ja uusi hankintalaki määräävät sen, kuinka ostaminen tehdään mahdollisimman reilusti eri palveluntarjoajia kohtaan, mikä sinällään on kannatettavaa reilua peliä. Nyt on vain muistettava se, että tällaiset määräaikaiset sopimukset lisäävät epävarmuutta ja näin ollen on syytä pysähtyä miettimään henkilöstön jaksamista. Voimaton henkilöstö kun ei todellakaan ole kilpailuvaltti vaan päinvastoin.

Hyvinvoiva henkilöstö on turva sille, että saamme laadukasta palvelua myös jatkossa. Satsataan siis henkilöstöön.

Ei kommentteja: