KOMPROMISSIT JA OIKEASSA OLEMISEN TUSKA

Miksi poliitikot aina tekevät toista kuin vaalien alla lupaavat? Kysymys esitetään usein poliitikoille ja kysymys pyöriin usein ihmisten huulilla. Vaalien alla puolueet ja niiden ehdokkaat ehkä puhtaimmillaan – kaikesta huolimatta – näyttävät karvansa. Silloin kerrotaan niistä tavoitteista, joita juuri omalla porukalla on ja joita pidetään tärkeinä. Tosin kaikki haluavat vaalien alla antaa itsestään mahdollisimman hyvän kuvan, eikä vaikeimmista asioista välttämättä puhuta.

Vaalien jälkeen vastaan tulee todellisuus. Suomalaisessa, toimivassa monipuoluedemokratiassa ei yleensä mikään puolue saa ehdotonta yksinvaltaa (tähän poikkeuksena pienet kunnat, joissa on paljon kepulaisia) eli kenelläkään ei ole mahdollisuutta tehdä päätöksiä yksin. Asioiden läpiviemiseen tarvitaan toisten poliittisten ryhmien apua.

Yleensä poliittisilla ryhmillä ja niiden edustajilla on asioista erilaisia mielipiteitä ja näkökohtia. Näin ollen asioista ensin keskustellaan ja päätösvaiheessa väännetään siitä, miten asia päätetään. Koska käytännössä aina vähintään kahden poliittisen ryhmän pitää tehdä sopu keskenään, päädytään kompromissiin. Toinen puoli saa joitakin omia tavoitteitaan mukaan ja toinen joitakin omistaan. Joskus omat tavoitteet ovat vain vahinkojen minimointia, joskus joitakin konkreettisia asioita.

Asioiden ensimmäisessä vaiheessa pitää tehdä kaikki voitava, jotta omien periaatteiden mukainen esitys ei saisi kannatusta ja se voitaisiin tyrmätä kokonaan. Jos tämä taistelu hävitään, sitten vastuullisen poliitikon on syytä lähteä valmistelemaan kompromissia. Tämä aiheuttaa päättäjälle oikeassa olemisen tuskaa. Miten minä voin suostua tähän päätökseen, joka ei ole sellainen kuin haluaisin, joskus jopa periaatteessa väärä? Olisi mukavampaa ja myös kannatuksen keräämisen kannalta parempi olla oikeassa ja äänestää vastaan. Toimia siis niin, että julkisuudessa toimii omien asioiden puolesta populistisesti huutaen omaa totuuttaan, vaikka todellisuudessa tietää ettei omasta huutamisesta ole hyötyä ja tappio äänestyksessä varma.

Mielestäni on parempi olla kompromississa mukana ja saada asioihin edes pieniä parannuksia, kuin antaa alkuperäisen esityksen, joka ei miellytä, mennä sellaisenaan läpi. Esimerkiksi Palmian tapauksessa on niin, että vihreät ja kokoomus ajoivat vielä nykyistä nopeampaa kilpailuttamisaikataulua. Demarit eivät olleet varmoja koko kilpailuttamisasiasta, mutta joutessaan noiden kahden ryhmän ollessa yhdessä altavastaajiksi, oli parempi mennä päätökseen mukaan – ja saada Palmialle hieman enemmän aikaa valmistautua kilpailuun eli hitaampi kilpailuttamisaikataulu kuin se, että aikataulu olisi ollut vihreiden ja kokoomuksen kahdestaan ssopima nopea aikataulu.

Tämä ei tarkoita sitä, että ei saa vastustaa. Tämä tarkoittaa sitä, että joskus vastustaminen on lopetettava ja hyväksyttävä tilanne, joka on väistämättä edessä. Tällöin tulee keskittyä haittojen minimointiin.