maanantaina, syyskuuta 01, 2008

Poliitikko ja ihminen


Jos asiat ja niihin vaikuttaminen todella kiinnostavat, politiikka tempaa mukaansa. On monenmoisia tapoja olla mukana. Politiikkaan halutaan tavallisia ihmisiä, mutta kuitenkin politiikoilta odotetaan enemmän. Osa vastuusta tulee tietenkin politiikan tehtävistä riippuen, mutta osa on ihan syvältä.

Oman minän on pysyttävä kasassa niin politiikkona kuin ihmisenäkin. "Älä ota sitä niin vakavasti" tai "unohda ne tunteet" kuuluu vihatuimmat sanonnat listan top teniin, vaikka lipsauttelenkin niitä välillä itsekin. Tosin sellaisia me ihmiset olemme – Epätäydellisiä. Tosin tällaisia lauseita päästellessä kyse saattaa oikeasti olla jonkun ihmisen näkökulmasta todella merkittävästä asiasta.

Monissa asioissa vastuuntunteva ihminen ottaa asian vakavasti. Politiikka tarjoaa mahdollisuuden jatkuvaan itsetutkiskeluun. Samalla on tunnistettava, mitkä asiat ovat vain heittoja ja mitkä faktoja. Kun mietin itseäni, voin reilusti sanoa, että en vastaa kaikenlaisia odotuksia, joita politiikkoihin liitetään. Esimerkiksi, kun tukiryhmäni kasvaa, koen samaan aikaan onnistuvani ja saavani haasteen olla luottamuksen arvoinen. Samoin, kun saan krittiikkiä, fiilis kärsii hetkellisesti. Tosin kritiikin käsittelyn jälkeen saatan nousta asiani puolesta entistäkin tarmokkaampana.

Asioita ei voi pyöritellä loputtomiin, koska vaikka joku luottaa minuun, en voi luvata toimivani kaikissa tilanteissa niin kuin hän olettaa. Seison sanojeni takana, mutta monet oletukset eivät liity alkuunkaan siihen, mitä minä olen sanonut tai tehnyt. Toisaalla minut tunnetaan kovana asioita väkisin eteenpäin runttaavana ihmisenä, kun toisaalla olen rento ja diplomaattinen rauhanrakentaja. Samoin kuin elämässä yleensäkin tilanteet ratkaisevat, kuinka asiat niissä etenevät parhaalla tavalla ja loppujen lopuksi minä ihmisenä ratkaisen oman tyylini.

Monesti mietin epätäydellisyyttäni. Kun puhun itselleni tärkeistä asioista, tiedän etten ole joka asian huippuekspertti, mutta tuleehan puhuttua. Samoin niissä asioissa, jotka koen tuntevani, on vielä paljon nähtävää. Minulla on mielipiteitä ja pystyn viemään asiat päätökseen, vaikkakin olen valmis kuulemaan erilaisia näkemyksiä. Keskustelu ja uudet näkökulmat herättävät aina uusia askelia ja joskus joutuu jopa muuttamaan mieltä, kääntämään takkinsa.

Jo ensimmäisten eduskuntavaalien kynnyksellä mietimme minulle slogania: " Ole oma itsesi –Minäkin olen.". Tätä slogania ei ole käytetty, mutta edelleen se on yksi johtolauseeni ihmisenä, politikkona, äitinä, hoitajana jne. Toivattavasti se näkyy myös toiminnassani.

Ei kommentteja: