Kynä kyllä sauhuaa, vaikkakin blogissa on hiljaisempaa

Alkuviikkoni katosi jonnekin ja nyt ”to do” –listani on venynyt ennätyspitkäksi. Jäsenäänestykseni tulos ja siten eduskuntavaalivalmistelu, Palmian toimitusjohtajan poismeno ja arki pientenmiesten kanssa, vievät nyt enemmän aikaani kuin pitkiin aikoihin. Tosin elämä maistuu nyt erityisen hyvälle. Lukuun ottamatta väsymystä, joka painaa, koska liian usein yöt ovat katkonaisia pienten miesten herätessä vuorotellen ja päivisinkään ei juurikaan ole aikaa nukkua. Aika tavallista pienten lasten vanhemmille. :)

Onneksi työkokemus on opettanut, että tekemättömät työt eivät lopu. Niitä pitää vain tehdä pikkuhiljaa ja välillä antaa niiden olla. Tällöinkin maailma pyörii radallaan. En halua antaa valtaa suorittamisen pakolle, vaan satsaan mieluummin olemiseen lasteni ja ystävieni kanssa kuin hinkkaan koko ajan jotakin paikkaa. En ainakaan ole kuullut, että kukaan olisi kuollut pyykkivuorien kasaantumiseen tai siihen, että lattia, seinät, pöytätasot, hellat, ikkunat ja niin eteenpäin eivät hohda puhtaina.

Joka tapauksessa viime vaaleista oppineena, nyt on käsillä ensimmäinen eduskuntavaalirutistus, joka helpottaa kokemukseni mukaan muutaman viikon päästä ja starttaa taas voimakkaammin tammikuussa. Täällä tietokoneen ääressä olen, vaikka bloggaaminen jääkin vähemmälle.

Onneksi tukijoukkoni " Minun vaalijoukkueeni" päivittävät vaaliblogiani ehkä hiukkasen tiuhempaan. :)

Suru-uutisia Palmiasta

Palmian toimitusjohtaja Lauri Turja menehtyi viikonloppuna. Vahvana, huumorintajuisena ja lojaalina ihmisenä Lauri oli myös vahva johtaja, joka työskenteli Palmiaa kehittäen uskomattomalla tarmolla. Lauri oli rakentamassa merkittäviä uudistushankkeita Palmian tulevaisuutta turvaten ja toivon, että Laurin työ näkyy vielä pitkään Palmiassa.

Laurin myötä jäämme kaipaamaan uudistus haluista, vahvaa ja samalla positiivisesti asennoituvaa johtajaa. Osanottoni.

Sosionomeja kouluihin ja miksei myös päiväkoteihin

Ystäväni, joka on sosionomi, otti minuun yhteyttä, koska työskentelee koulusosionomina pätkissä. Joka syksyinen huoli on se, löytyykö uudelle hankkeelle rahoitusta. Kyseessä on siis "Koulua ja elämää varten" –hanke, joka on Urban II yhteisöaloiteohjelmaan kuuluva hanke. Se, että hanke jatkuu vuodesta toiseen epävarmuuden siivittämänä, heijastuu väkisinkin palvelun laatuun. Hankeesta on tullut positiivista palautetta niin lasten vanhemmilta kuin opettajiltakin ja se on laajentunut, mutta vakinaistaminen on jäänyt puheentasolle. Mielestäni nyt olisi aika se toteuttaa.

Ystäväni kertoi, että hänen on pakko hakea taas töitä, koska tammikuussa hankkeen jatkumisesta ei ole varmuutta. Hän on työskennellyt hankkeessa vuoden ja sinä aikana saanut luotua suhteita niin yhteistyötahoihin kuin oppilaisiinkin. Joka tapauksessa suhteita ei luoda hetkessä ja jos koulusosionomi vaihtuu usein, hanke ei koskaan pääse kunnolla käyntiin.

Tulevaisuudessa tarvitaan uudenlaista sosiaalityötä. Koska sosiaali- ja terveysalan tutkinnot on uudistettu, myös työelämän on uudistuttava. Tulevaisuuden sosiaalityö tehdään arjen lomassa, eikä niinkään virastoissa. Koulut, päiväkodit, leikki- ja asukaspuistot ovat mitä parhaimpia paikkoja tukea perheitä arjessa ja puuttua pieniinkin ongelmiin varhaisessa vaiheessa. Niin, ja sieltäkin käsin voi äärimmäisen huonoihin tilanteisiin puuttua ja vireille panna lapsen hyvinvointia edistäviä asioita, kuten huostaanottoja.

No ensiaskeleena Helsinki voisi vakinaistaa nuo harvat koulusosionomit.

Markkinahuumaa, tukipalveluiden keskittämistä ja Palmiaa

Ajoittain saan palautetta siitä, millaista laatua Palmia tarjoaa ja kuinka ruokakoot vaihtelevat. Uskon, että niin laatu kuin ruokakootkin vaihtelevat tulevaisuudessa vielä lisää ja valitettavasti niin päiväkodeissa kuin kouluissakin. Vaikka kilpailutus starttasi kouluista, epäilen, että tulevaisuudessa se laajenee myös muualle palvelutuotantoon, ellei kaupungin poliittisessa jakaumassa tapahdu jotakin. Toivon, että tämä on uhkakuva, joka ei toteudu, mutta aika näyttää.

Valtuusto on jo nyt tehnyt päätöksen siitä, että kaikki tukipalvelut keskitetään Palmiaan. Elikäs Palmia kasvaa niin henkilöstön pääluvulla laskettaessa kuin liiketaloudellisestikin. Nyt toivon, että seuraavaksi käydään kunnon keskustelu siitä, kannattiko Palmian kilpailuttamiseen ryhtyminen ja kuinka nyt laatu turvataan sekä toivon todella, että järki voittaa eikä markkinahuuma.

Lautakunnassa näitä keskusteluja on jo käyty useita ja minunkin päässäni on jonkinlainen visio siitä, kuinka lautakunnassa pitäisi mennä eteenpäin. Toisaalta moni asia riippuu siitä, kuinka valtuutetut asiaa hoitavat. Kuten aina niin myös tällä kertaa kaupungin organisaatiossa yhtälö on monimutkainen ja monisyinen. Toivonkin nyt kommentteja siitä, kuinka meillä on kaikin puolin laadukkaampi Palmia tulevaisuudessa.

Helsinki on kotini – ystävien kanssa ympäri mennään ja yhteen tullaan

Pojat olivat viime viikonlopun Petterin kanssa mummulassa ja minulla oli vapaa viikonloppu. Ja mikä tyypillistä, juuri tällöin flunssa kaataa sänkyyn. En tiedä mitään kauheampaa kuin yksinäisyys, mutta onneksi kiitos ihanille ystävilleni, en sitä juurikaan ole joutunut kokemaan. Viikonloppu meni paljolti puhelimessa puhuessa ja kotona ollessa. Niin, ja kavereita kävi piipahtelemassa.

Viikonlopun aikana näin useita ystäviä ja kavereitani, jotka ovat kävelleet elämänpolkua kanssani, vaikken ollut varmastikaan mitään parasta seuraa. Joka tapauksessa välillä on mennyt vuosia, ettei yhteyttä ole pidetty ja sitten taas polut kohtaavat. Nyt on se hetki, kun useiden ystävien ja kavereiden kanssa polut ovat kohdanneet ja mikä sen mukavampaa.

Todellakin helsinkiläisenä Helsingissä, olen monessa suhteessa etuoikeutettu. Kun tarvitsen lapsenhoitoapua, vaihtoehtoja on useita. On omat vanhemmat, lasten kummit ja muita hyviä ystäviä. Kun leikkipuiston ohjaajat, neuvolan terveydenhoitaja ja kaverit kyselevät, että onhan apua, tukea ja ystäviä, niin ei voi vastata kuin totta kai. Töissä olen usein kysynyt noita samoja kysymyksiä, mutta nyt olen huomannut, kuinka erilaisessa asemassa me olemme asuinpaikallamme.

Samoin, kun itse kaipaan irtiottoa, niin on olemassa biletyskavereita, salikavereita, kavereita, joiden kanssa vain hengaillaan, sekä äiti, isi, mummi, vaari, veli ja omat pojan vekarat. Mikä parasta, kun nuo ihmiset on tuntenut vuosia, he myös ymmärtävät minua paremmin. Eikä noiden läheisten ihmisten arvoa voi liikaa korostaa, juuri heitä vartenhan sitä haluaa elääkin.

Kiitos siis kaikille ihanille ihmisille, Hymyillään kun tavataan!

Perusasiat kunniaan

Elämäntilanteen suuret muutokset pysäyttävät aina miettimään sitä, mikä todella on tärkeää. Isoihin elämäntilanteen muutoksiin liittyy aina sekä saamista että luopumista, on elämäntilanteen muutos sitten kotoa pois muuttaminen, lapsen syntymä tai avioero. Joka tapauksessa tällaisissa tilanteissa oppii niin itsestä, läheisistä kuin elämästäkin aina uutta.

Todellakin, nyt jos koskaan haluan, että minulla on aikaa perheelle, läheisille ja rakkaille harrastuksille – kuten politiikalle. Minä haluan nauttia arjesta ja olla oma itseni. Raha ei todellakaan ratkaise minun elämässäni kaikkea, vaan vaihdan paremman taloustilanteen mielelläni mielenrauhaan ja tasa-painoisempaan arkeen.
Tiedän, että lähivanhemman rooli ei ole helppo tai kevyt kannettavaksi, mutta haluan hoitaa homman kunnialla. Samoin haluan, että minun ja Petterin välit ovat jatkossa ehkä jollakin tavoin paremmat, rehellisemmät ja voimme nauttia toistemme seurasta, vaikka olemme toisillemme ex-mies ja -vaimo.

No, nyt haluan nauttia elämästä uudella tavoin ja täysin rinnoin. Starttasin kotiäitien jumpan, eduskuntavaalitukijoukkoni kasvaa mukavaa tahtia, jaksan ja voin paremmin sekä olen löytänyt elämästäni paljon sellaista, joka oli jäänyt unholaan. Todellakin nyt puuro maistuu taas hyvälle, kunhan ei tarvitse nähdä nälkää.

Tukiryhmäni avasi oman blogin

Eduskuntavaalitukiryhmäni on avannut oman vaaliblogin "Mirkan Vaaliviesti":n. Tarkoituksena on siellä kertoa eduskuntavaalikampanjan ajankohtaiset kuulumiset ja samalla dokumentoida vaalikampanjan etenemistä.

Saa nähdä mitä tuosta tulee, oman pikkulisänsä se ainakin antaa kampanjatoimien kokonaisuuteen. Onneksi on innokkaita ihmisiä!

Laiskottelu kunniaan – Hurraa asketiaviikot

Kaupunkilehti Vartissa haastateltiin sosiaalipsykologi Jaana Venkulaa ja ilokseni huomasin, että on olemassa muitakin, jotka eivät pidä kiirettä tärkeyden mittarina. Tarkoitan tällä sitä, kun useat – liian useat ihmiset – voivottavat kiirettä ja oikeasti heillä on hoidettavanaan tavallisia rutiinijuttuja. Esimerkiksi kaupassakäyntiä voi siirtää suhteellisen helposti, likaan ei kuole, jos viikkosiivous jää väliin ja on monia muitakin asioita, joita voi tehdä toisin. Kyse on paljolti siitä, kuinka kestää epätäydellisyyttä ja hyväksyy sen, että laiskottelu on ajoittain paikallaan eikä maailma siihen kaadu. Pikemminkin kaikenmaailman ”pitää tehdä” – hommat eivät tekemällä lopu ainakaan luovalta ja idearikkaalta ihmiseltä.

Pakko myöntää, että ajoittain minäkin olen liian ankara itselleni. Liian usein minäkin huomaan vaativani itseltäni täydellisyyttä ja läheltä usein liippaakin. ;) Vaikka tiedän hyvin, että eipä minusta täydellistä saa. Kuitenkin epätäydellisyyden hyväksyminen, on ehkä elämän hallinnan vaikein asia. Kiireisenä ihmisenä voi jollakin tavoin kuvitella olevansa hiukkasen parempi ja onnistuneempi ihminen, kun todellisuudessa sohvalla köllöttely voisi piristää kummasti.

Ystäväni viettävät asketiaviikkoja, mikä on mielestäni loistava tapa todistaa, kuinka päivässä on aikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että asketiaviikkoina ei saa käyttää tietokonetta, katsoa televisiota, herkutella ja kaikki ylimääräinen nykyhömpötys jätetään väliin. Ystäväni mukaan viikko paransi niin itseymmärrystä kuin perhe-elämää. Samoin elämästä löytyi monenlaista mukavaa puuhaamista. Suosittelen lämpimästi ja lupaan itsekin kokeilla. Jo nyt olen kokekillut asketiapäiviä ja nekin saavat elämän maistumaan uudenlaiselta.
Luova höpötouhuilu, rauhoittuminen ja oleminen ovat elämän suola, jolla elämän maustaminen on ”kiire, kiire” – arjessa enemmän kuin helppoa unohtaa.