Opiskelijasta perheelliseksi

Kitkutellessani aikanaan opintotuella ihmettelin, miksi perheiden taloustilanteista aina itketään. Tulojahan, avustustenkin muodossa, kertyy huomattavasti enemmän kuin opiskelijoiden pussiin. Sitä paitsi perheissä on usein vielä kaksi, joiden tilille rahaa tulee. Todellisuus lapsiperheen arjesta kuitenkin näyttää olevan se, että kitkuttaminen kuuluu samalla tavoin lapsiperheiden kuin opiskelijan arkeen. Kuitenkin hallitus toivoo lisää lapsia ja epäilen, että toiveeksi jääkin, jos ei hallituksen päässä onnistuta yhdistelemään näkökulmia siitä, kuinka opiskelijoiden arkea helpottamalla voidaan myös helpottaa lapsiperheitä. Lisäksi kannattaisi kaivaa esiin, ennen lamaa lapsiperheisiin kohdistuneet heikennykset ja miettiä, olisiko nyt aika kääntää suunta leikkauslinjasta lisäyslinjaan.

Olen vieläkin sitä mieltä, että opiskelijoiden avustusjärjestelmässä on useita aukkokohtia, jotka asettavat ison haasteen tulevaisuudelle. Esimerkiksi se, että opiskelijat ovat ainut ”kansalaisryhmä”, joka joutuu elämään lainalla. Tämä käsittämättömyys kostautuu monelle, ainakin meidän perheelle, siinä vaiheessa, kun oli aika perustaa perhe. Yhtäkkiä menojen määrä lisääntyi ja lainojakin oli maksettavana kahden ihmisen opintolainat ja sen lisäksi asuntolaina.

Opiskelijoiden terveystutkimuksiakin on mielenkiintoista plärätä ja niistä on aika helppo vetää yhteen, että opiskelu ja työssäkäynti rasittavat opiskelijoita etenkin pääkaupunkiseudulla. Koska opintolisä ja asumislisä eivät riitä elämiseen, on lisätuloja keksittävä jostakin. Lainaa kun ei oikein viitsi ottaa, kun tulevaisuudesta ei ole tietoa. Niin ja ainakaan siinä tilanteessa ei kannata ottaa, jos aikoo hankkia lapsia opintojen päättyessä. Silloin, kun menojen määrä lisääntyy yllättävän paljon ja palkasta käteen jäävä osuus palkasta ei ole häävi, kun siitä vähennellään päivähoitomaksut ja kaikenmaailman toppapuvut, jotka vain on hankittava.

Visakorttikin näyttää saaneen vakiopaikan perheessämme. Ennen saatoimme elää puuro- ja makaronilinjalla, mikäli rahat olivat vähissä tai loppu. Nyt samaa ei voi ajatellakaan. Pienimies varmaan eläisi jopa mielellään pelkällä makaronilla, mutta ainakaan minä en halua opettaa herralle sellaisia ruokatottumuksia. Nyt siis jos rahat on finiitto, kauppaan suunnataan ostamaan niin hedelmät kuin vihannekset visa kourassa. Kyseinen toimintatapa ei olisi ennen tullut mieleenkään, mutta nyt ei juuri muuta vaihtoehtoa ole.

Toivonkin, että tulevaisuudessa poliitikot ottaisivat opiskelijoiden taloushuolet vakavasti ja ei keskittyisi perustelemaan sitä, kuinka järjestelmä on vuosien varrella kehittynyt, vaan toimisi sen puolesta, että opintolainajärjestelmä siirtyisi historiaan. Tämä helpottaisi myös lapsiperheiden taloustilannetta. Lisäksi lapsiperhekeskustelussa kaivataan konkreettisia toimia ja helpoin paikka aloittaa on kaivaa esiin lama-ajan seurauksena tehdyt heikennykset ja unohtaa päivähoidon leikkauskeskustelu. Päivähoito, kun on palveluna käsitykseni mukaan vielä suhteellisen hyvässä kunnossa. Ei siis muuta, kuin kaivelemaan esiin lama-ajan talousheikennyksiä ja uudenlaisella positiivisella asenteella parantamaan lapsiperheiden ja opiskelijoiden taloustilannetta.