Sairauden vallassa - Yritystä rentoutua

Yritän sulkea korvani pikkumiesten raivolta. Onnistumiseni saattaa tällä kertaa olla epätodennäköinen, mutta yritän koko sydämestäni pysyä tyynenä. Samaan aikaan tunnen verenpaineeni nousevan.. ”Tässä tilanteessa aika vie voiton!”, yritän lohduttaa itseäni.

Äh… Olemme viettäneet kohta kolme viikkoa pääsääntöisesti kotona, ilman kunnon ulkoilua ja vuorotellen aina joku sairastaen. Eipä ihme, että veetutus käyrä nousee todenteolla itse kullakin. Kysynpähän vaan, mikseivät lapset voi sairastaa samaan aikaan?

Yövalvonta, jota olemme harrastaneet sairastamisen rinnalla, on kotona kökkimisen lisäksi ehkä tehokkaimpia keinoja saada kaikki toisten kurkkuihin kiinni. No yritän taas ajatella jotakin ihanaa etelän lomakohdetta… tai oikeammin mahdollisuutta kohta käpertyä peiton alle ja vetää oikein kunnolla Z:taa.

Kauhua ja köhinää –kakspuoliveellä virus

Kummallista kuivaa yskää, köhinää ja rohinaa kuului jostakin. Unenpöpperössä suuntasin pikkuruisimman miehen huoneeseen, kun herralla oli ollut flunssaa. Ajattelin, että voiko se olla pahentunut noin. No, lapsi nukkui kuin enkeli, joten kömmin takaisin omaan huoneeseen.Hetken kuluttua kuului samat äänet ja itkua. Ei, pakko kuulua kakspuolveen huoneesta. Siellähän pikku herra haukkoi henkeä, köhisi, rohisi ja itki hysteerisena. Minut valtasi kauhu, mutta onnistuin pysymään tyynen rauhallisena. Soitin ensin Petterille, yhdelle sairaanhoitajaystävälleni ja sitten terveysneuvontaan.

Ohje oli: mene ulos – ulkoilma helpottaa ja jos ei, niin viidentoista minuutin kuluttua suuntaa kohti lasten ja nuorten sairaalaa. Kyseessä on kaiketi virus. Suuntasin pihalle ja Petteri saapui paikalle. Jonkun aikaa seisottuamme hengitys helpottui ja kävimme kaikki nukkumaan tai pikemminkin yrittämään nukkumista.

Aikuiset valvoivat yön ja poika kuorsasi kuin isompikin mies. Aamulla lapsi oli kipeän oloinen ja hengitys rohisi, mutta ei enää vaikeuttanut hengittämistä. Eipä auttanut muu kuin hengittää höyryä ja soittaa aika lääkärille. Äitinä viime yö oli yksi kammottavimpia kokemuksiani ja toivon, ettei vastaavaa hengen haukontaa tarvitse enää koskaan kuulla.

Eduskuntavaalikuvauksen saldoa

Nyt on viirukseni selätetty ja sain koosteen kuvaus-sessiostamme. Se oli onnistunut ja nyt haluan ilolla esitellä kuvaus-session tuloksia...

Tässä kuvia -Ole hyvä!

Käsi sydämellä. :)

Hauskuutta ja naurua riitti. Tässä Mirva tsemppasi ja kehotti minua: "Ajattele jotain pervoa." Niin ja ilmeet on sen mukaiset... ;) No kiitoksia loistavasta yhteistyöstä koko poppoolle, joka osallistui kuvauksen toteutukseen. Hymyillään, kun tavataan

Virus iskee?

Tietokoneeseen on iskenyt joku salakavala virus, virussuojauksesta huolimatta.

Blogi päivittynee vähän satunnaisesti tai ei ollenkaan lähiaikoina. Mikä tuo aika on selviää, kunhan viruksen kimppuun päästään tosissaan.

Profiilin päivitystä...

Uusi profiilikuvani, olkaa hyvät :)

Lähiömammat kaunistautuivat

Moni on ihmetellyt uutta hiuslookkia. Samaa ovat saaneet kuulla muutama ystäväni tästä Tapulista. Syy muodon muutokseen on Jade-lehden muuttumislauantai, johon osallistuimme viime lauantaina. Tunnelma oli hilpeä, jännittynyt sekä rentouttava ja paikkana oli Salon Titti Haapala. Starttina skumppaa lasilliset ja ei muuta kuin toimimaan.

Hiukset värjättiin ja leikattiin, kasvomme puhdistettiin ja meikattiin. Loistavia vinkkejä saimme niin kampaajilta kuin kosmetologiltakin. Oma meikkaaminen uudistui hiukkasen uusien oppien myötä, mikä kyllä oli paikallaan. Lisäksi kokeilimme erilaisia silmälaseja ja nautimme kevyttä salaatti välipalaa ja loppujen lopuksi kuinkas muutenkaan kuin suuntasimme Helsingin yöhön – Tornin kautta Satumaahan.

Mukavaa oli ja tempauksesta sai kyllä energiaa koko viikoksi. Todellakin hauskuutta huippuseurassa miettien –Kiitos koko seurueellemme ja muutamalle muullekin.

Koulua elämää varten –projektin loppuseminaarissa

”Obladii, obladaa” kajahti eilen Stadian esiintymislavalta, kun myllypurolaiset lapset avasivat Koulua elämää varten –projektin loppuseminaarin. Seminaarin tunnelma oli haikea ja ajoittain jopa epätoivoinen. Miksi hyvälle hankkeelle ei löydy jatkorahoitusta? Paljon hyvää oli saatu aikaan ja projektin vaikuttavuuskin oli positiivinen kouluelämän arjen ihmisistä ja lasten vanhemmista. Kuitenkin kaupungin kukkaron nyörit ovat kiinni.

Myllypuron yläasteen rehtori, Anneli Luotonen puhui huolestuneena, suoraan ja asiantuntevasti koulusosionomien toimeenkuvan olemassaolosta ja tarpeesta. Koulusosionomit, Meeri Kuikka. Sanna Nurmi ja Katri Einiö valaisivat mitä käytännön työ piti sisällään ja kuinka arjessa ongelmia voidaan ennakoida. Esimerkiksi draaman ja erilaisien ryhmien keinoin positiivisessa hengessä. Suurin harmi onkin se, että nämä kouluarjen ammattilaiset, sosionomit, jotka ovat työskennelleet kouluissa, pakkaavat kimpsunsa ja kampsunsa kouluilta vuodenvaihteessa sekä vievät mukanaan nyt oppimansa osaamisen.

Lisäksi minua mietitytti yleensä projektitoiminta. Tämä projekti on startattu jo vuosia sitten, rahoitusta on etsitty ja eteenpäin on menty. Kuitenkaan miettimättä mahdollista projektin vakinaistamista, jos toimivia käytäntöjä löytyy – kuten nyt kävi. On ihan turhaa kehitellä projekteja projektien vuoksi. Niillä pitää olla selkeät tavoitteet, päämäärä sekä arjen tarve. Tässä projektissa tarvetta kuvaa se, että erityislasten määrä nousee koko ajan ja ilman toimenpiteitä nousu ei näytä ottavan loppuakseen. Tavoitteet ja päämäärä olivat enemmän kuin haastava, mutta niitä kohden mentiin pienin ja vakain askelin. Nyt askelien tahti hidastuu.

Projektista on kyllä joka tapauksessa hyötyä, mutta investointi siihen, että tuloksista saataisiin maksimaalinen hyöty iriti, maksaisi itsensä monin verroin takaisin oppimisen, koululaisten hyvinvoinnin ja vanhemmuuden tukemisen näkökulmasta.

Yritetään saadaan koulusosionomit peruskouluihin. Ja kun niin käy, voisi saman toiminnan tarvetta olla myös toisen asteen oppilaitoksissa.

Pyydettiin kävelylle

Kaverini soitteli eilen ja pyysi illalla kävelylle. Ajatus kuulosti hyvältä, mutta olin jo sopinut meneväni MLL Puistolan syyskokoukseen. Koska kaverinikin on alueella asuva vanhempi ja vielä yhdistyksen jäsen, ehdotin että josko kävelisimme yhdessä sinne kokoukseen. Hänhän suostui ja näin teimme.

Tunnelma kokouksessa oli sama kuin MLL Puistolan jutuissa aina: välitön, hauska, sympaattinen. Näistä kokouksista ja jutuista saa aina itselleen voimaa ja energiaa muihin haasteisiin. Tämä on porukka, jonka seurassa on helppo viihtyä - ja joka saa myös paljon hyvää, toimintaa lapsille ja lapsiperheille, aikaan. Suosittelen lämpimästi kaikille vanhemmille tätä toimintaa, se on antoisaa ja mukavaa.

Niin, ja kanssani paikalle kävellyt kaverinikin valittiin yhdistyksen hallitukseen myös. Ei ollut turha kävely tämä.

Kiire muuttui löhöilyksi ja bloggaamiseksi

Elämä on täynnä yllätyksiä. Kun juuri kirjoitin, että huh huh mikä hulina, niin nyt tilanne on jo toisenlainen. Toinen pikkumiehemme on vielä siinä määrin vesirokossa, etten raaski jättää lasta muiden hoidettavaksi, joten tulikin kotipäivä. Muutenkin tuo rokko homma ihmetyttää, kun kuvittelimme , että pojat sairastivat sen jo viime keväänä, mutta silloin oli joko joku muu rokko tai niin lievä vesirokko, että se otti ja uusi…

Lueskelin Oskun Pajamäen kolumnia uutispäivä demarista. Kirjoituksessa oli loistavia avauksia perheiden arjesta ja konkreettisia esityksiä siitä, kuinka perheiden arkea voisi helpottaa–suosittelen pureskelemaan ja pohtimaan esityksiä lämpimästi. Ja kuten Osku kirjoitti: Moderni perhepolitiikka olisi yhdistettävä sukupolvien väliseen kanssakäymiseen. Ymmärrettävä, että perhepolitiikka on osa elinkaari- ja eläkepolitiikkaa. Ne ovat toisistaan riippuvaisia”

Huh hah hei ja viikon viuhahdus

Kuten niin usein, tällä(kin) viikolla on menoa ja meininkiä. Maanantaina olimme Jonen kanssa Tallinnassa ja illalla ajatukseni olivat Helsingin demareiden piirikokouksessa. Tämän päivän olen säätänyt kaiken maailman vaalijuttuja, ja olihan ohjelmistossa yhden huoneen siistimistä remontinjäljiltä, sekä kaikenlaista peruskotihommasettiä.

Pojat kotiutuivat isiltään tänään ja mulla on illalla piirihallituksen kokous sosiaali- ja terveysministeriössä, sekä Puistolan MLL:n syyskokous. Torstaina menen Stadiaan, Koulua Elämää Varten - hankkeen loppuseminaariin, ja perjantai pyhitän perheelle. En kyllä jaksa olla ihmettelemättä sitä, kuinka aina kaikki kasaantuu samalle viikolle? Miten ihmeessä aina käypi niin?
Kun tästä viikosta selviän, tiedän, että seuraava on väkisinkin helpompi.

Äidin ISOT pienet pojat

Poikani laittavat minut uudella tavoin miettimään, mikä on herrojen etu. Olen ajatellut, että omasta puolestani voin hoitaa lapsia kotona niin kauan kuin mahdollista. Tiedän kuitenkin, että jossakin vaiheessa poikanikin kasvavat ja haluavat elämään muutakin sisältöä kuin oman äidin kanssa hömpöttelyn. Pakko myöntää, että kakspuolvee on jo jonkin aikaa oireillut siihen suuntaan...

Aika kotona on ollut minulle ainutlaatuista ja tiedän, että tämä ajanjakson päätös häämöttää jo edessä. Työt kutsuvat joko eduskunnassa tai sitten jossakin muualla, mutta joskus ensi vuonna töitä on haettava. Sydämeni vain meinaa murtua, kun ajattelen, että vauvani kävelevät ja puhuvat, pienempikin jo jotakin.

Pienempi ukkeli turvautuu aina kakspuolveehen, joka kaipaisi ajoittain rauhaa pieneltä tuholaiselta. Olen pohtinut sitä, kuinka tehdään pehmeä lasku päivähoidon arkeen ja kuinka lapseni saavat mahdollisimman positiivisen ensiaskeleen päiväkodin arjen vaatimalle itsenäistymiselle. Kakspuolveelläni on tapana hinkua aina päiväkotien pihalle, kun siellä vaan on lapsia. Samoin kavereista puhutaan ja niitä selvästi kaipaillaan.

Moni äiti on kehottanut minua laittamaan kohta kolmeveeni päiväkotiin ja nyt ensimmäistä kertaa se kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta kaikille. Kohtakolmevee lapsukaiseni saa touhuta kivoja juttuja osan päivää ja opetella sosiaalisia taitoja, kun samaan aikaan minä voin ja ehdin touhuta pienemmän kanssa kaikenmaailman yksinkertaisia juttuja. Ehkäpä päivähoitoon meneminen onnistuu toisenkin kohdalla luonnollisemmin, kun rakennuksesta ja toiminnasta tulee pikkuhiljaa tuttu paikka. Mene ja tiedä. Fakta on, että työt kutsuu ja mietintä jatkuu…

Havastokurmuutusta

Tapio Havasto, ystävien ja tuttavien suussa Tapsa, teki ansiokkaan esityksen Helsingin vuoden 2007 talousarvioesitykseen, josta Huhtanen kirjoitti kaupungin valot blogissaan. Tapsa esitti, että kohtaa 1 14 03 täydennetään kahdenkymmenenmiljoonan euron summalla, joka suunnataan Helsingin kaupungin henkilökunnan palkkojen korottamiseen. Esityksen mukaan sama summa tulee lisätä myös myöhempien vuosien taloussuunnitelmiin. Tämä ei käynyt päinsä valtuustolle, vaikka kyseessä olisi ollut merkittävä satsaus tulevaisuuteen.

Kaupunginhallituksen jäsen, Jouko Malinen, kirjoitti eilen HS:n blogissa , että kyseessä on sosialidemokraattien pääneuvottelutavoite. Tätä ei voi kuin kummeksua, kaupunginhallitus ja valtuustoryhmän ulkopuolelta. Suostuiko toverit todellakin noin helpolla luopumaan neuvottelujen päätavoitteesta kuin annetaan ymmärtää?

Ymmärrän kyllä, että hyvinvoinnin edistämisen ja parhaan mahdollisen lopputuloksen näkökulmasta budjettisopu ja kompromissikyky on hyvä juttu. Mutta ei siinä pysyminen saa olla ehdoton must juttu, jos edes päätavoitteita ei saada läpi. Tosin, jos joku tietää paremmin, toivon, että demareille esitettiin jotakin niin niin hyvää, parempaa kuin palkkoihin satsaaminen, jota emme vain tajunneet asettaa budjettitavoitteeksi päätavoitteeksi ja sen vuoksi budjetin sovun takana kannattaa seistä.

No, ainakin toistaiseksi kummeksun tavoitteesta periksi antamista ja toivon, että Tapsa jatkaa oikeutettua taistelua palkkatason korottamiseksi. Taistelu jatkukoon!

Vaalikiitokset ja vaalikuumetta

Suurkiitos teille kaikille, jotka äänestitte minua Jhl:n vaaleissa. Nämä vaalit olivat osaltani alkulämmittelyä. Olen tyytyväinen ja tästä on nyt hyvä ponnistaa kohti eduskuntavaaleja. Tosin, en nyt saanut tarkastettua lopullista äänimäärää, mutta tulos oli osaltani hyvä vaikei riittänyt tällä kertaa läpimenoon. Kiitos, kiitos ja kiitos sekä MEGANA ONNEA VALITUILLE!

Vaalintulos

Niin ja nyt kun on lämpö päällä, on aika suunnata kentälle ja aloittaa matsi. Elikäs toivottavasti näemme seuraavassa eduskuntavaalitukiryhmässäni lauantaina 2.12.2006 klo 18.00 Helsingin yhteisjärjestön JHL:n toimitiloissa (Kolmas linja 4).

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa - Vaalivalokuvausta

Sovimme Mirvan kanssa eduskuntavaaleja varten suoritettavasta valokuvauksesta. Tiedän viime eduskuntavaalien kuvaus kokemuksesta, että sessiosta tulee vatsa kipeäksi kikatuksesta ja herätämme varmasti kummeksuvia katseita. No joka tapauksessa vaalityö on suurelta osin hauskaa, kun sitä tekee rentojen ja sopivasti irrottelevien ihmisten kanssa. Saas nähdä missä loskassa sitä tällä kertaa poseerataan.. No tässä kuvia, joista osaa käytimme viime eduskuntavaalien yhteydessä ja osan heitimme suosiolla mappi ö:hön.

Vaikka moni asia onkin muuttunut viime eduskuntavaaleista, samat vaalilupaukset pitävät edelleen. Ehkä helpoiten huomattavimpia muutoksia ovat hiusteni värin muutos punertavasta mustaksi, sukunimeni vaihdos Vainikasta Oksaksi ja tietenkin perhetilanteeni on muuttunut. No elämä opettaa ja nyt useita kokemuksia viisaampana olen oppinut paljon politiikasta, aikuisten arjesta ja ihmisten hyvinvoinnista sekä kansainvälistyvästä kotimaastani.

Nyt kuvataan minua, elämääni ja kotiani. Jännityksellä odotan mitä kuvat nyt kertovat. Hauskuutta on ainakin luvassa, vaikkakaan poseeraaminen ei ole ehkä vahvin puoleni!

La Stradaa ja lautakunta-ajatuksia

Lautakuntaamme tulee jo tänä syksynä – ilmeisesti sitten, kun uusi hankintalaki saadaan ulos eduskunnasta – käsittelyyn kaupungin uusi hankintastrategia. Odotukseni strategiaa kohtaan ovat suuret ja toivon, että siinä linjataan laajemmin siitä, mitä hankitaan ja miten. Sekä määritellään kaupungin hankintakeskuksen roolia.

Eilen jutustelimme La Strada aktiivi Jarin kanssa hänen virastojensa tukkutorin ja hankintakeskuksen tilanteista. Ilokseni huomasin, että hänen näkemyksensä täydensi minun näkemyksiäni. Elikäs tukkutorilla menee pääsääntöisesti hyvin ja hankintatoimessakin asiat etenevät oikeaan suuntaan. Hienoa!

Tosin haasteita on ja tekemistä riittää. Uskon, että tulevaisuudessa hankintakeskuksen rooli tulee muuttumaan ja osa toiminnoista on järkevä siirtää sieltä vaikkapa Palmiaan valtuuston linjauksien mukaan. Haasteita liittyy myös budjettien kanssa elämiseen ja organisaatioiden hiomiseen.

La Stradalta – elikä pääkaupunkiseudun Jhl:nuorilta odotan aktiivista otetta myös asioiden pohdinnassa. Työntekijöiden hyvinvointi ja taloudellinenkin selviäminen sekä hankintojen tekotavat vaikuttavat oleellisesti meihin kaikkiin. Eilen valitun La Stradan uuden puheenjohtajan Teea, Tessa, Klaverin, varapuheenjohtaja Niina Turusen ja sihteeri Outi Kinnusen toivon ottavan haasteen vastaan ja satsaavan toiminnan lisäksi asioihin.

Onnittelut valituille!

Työtä ja välittämistä istumalihakset koetuksella

Puoluevaltuuston kokous ja viikonloppu ovat takana. Kokouksessa päätettiin sääntömääräisistä asioista, pääministeriehdokkaan asettamisesta ja puoleen vaaliohjelmasta. Kokouksen henki oli eteenpäin katsova, idealistinen, välittävä ja huolehtiva. Omassa puheenvuorossani vaadin vanhempainvapaan pidentämistä tasa-arvosyistä . Tahtotilamme oli selvä. Sdp on suunnannut pari piirua ihmisen suuntaan ja aikoo jatkaa samalla linjalla.

No, puolipäivää junassa juksuttaen Ouluun ja takaisin meni höpötellessä. Kuitenkin koko viikonloppu hävisi jonnekin ja vielä kun sunnuntaina oli ohjelmistossa isänpäivän vakiojutut niin viikonloppu meni aika juoksemiseksi tai istumiseksi... Nyt kuitenkin pakkaan pojat rattaisiin ja suuntaan liikuttamaan istumisesta puutuneita lihaksiani Tapanilan erälle. :)

Jos mielessäsi heräsi kysymys: Mikä on puoluevaltuusto?

Uuteen päivään väsyneenä ja taistelutahoisena

Eilinen ilta hujahti ensin lautakunnassa ja sitten Helsingin Jhl:n demareiden ja sitoutumattomien vaaliristeilyllä. Päivä oli varsinainen härdelli. Yritin lukea kokouspapereita kahden uloskinuavan tenavan kanssa välillä puhuen puhelimessa Mirvan kanssa. Kylppärissämme ramppasi remonttimiehet, jotka vetivät silikoonit uusiksi, joten suihkuun ei kotona asiaa ollut –tai oikeammin ole ollut maanantaista lähtien, jotenka peseytyminen oli hoidettava vanhempieni luona Suutarilassa. Joka tapauksessa Petteri tuli onneksi ajoissa poikia hoitamaan ja minä otin loppuspurtin, kohti iltaan valmistautumista.

Lautakunnassa virisi hyvä keskustelu vanhusten kauppakassipalvelusta. Kauppakassin hinta ja palveluprosessin hallinta keskustelutti. Samoin se, kuinka jatkossa virastojen välinen yhteistyö tämän kaltaisissa hankinnoissa saadaan pelittämään. Mielestäni tässä kauppakassihommelissa on samantyylisiä elementtejä kuin aikaisemmin Tessan tempaus, jolla tuleva rouva sai minut ja muutaman muun näyttämään toisen kotimaisen kielen taitoja yhdistetyllä karaokella.. No jekku piristää aina ja Tessan varalle olen jo viime yön pimeinä tunteina muutaman miettinyt ;) Kiitokset kaikille ihanille läsnäolijoille mukavan, lämpimästä Jhl-menosta ja loppurutistusta vaalitaistoon!

Helsinki, lapseton kaupunki?

Tänään Hesaria selaillessa silmiini pisti kouluverkkoselvitys, jonka mukaan lakkautettavaksi esitetään 17-20 koulua. Syynä on koululaisten määrän arvioitu väheneminen. Opetusvirasto arvioi väestöennusteen pohjalta, että kouluikäisten määrä kääntyy pikkuhiljaa laskuun. Minulle heräsi kysymys, eikö Helsingin pitäisi jatkossakin olla erilaisten ihmisten kaupunki? Eikö ole edes tavoiteltavaa, että perheellinen voi elää Helsingissä?

Opetusviraston mukaan kasvuennusteissa koululaisten määrä kääntyy laskuun. Kuitenkin samaan aikaan, syntyvyys on maassamme kääntynyt nousuun, joten lasten määrä koko maassa ei vähene. Käykö siis niin, että lapsiperheet asuvat Helsingin kehyskunnissa ei Helsingissä? Toisaalta en sitä ihmettelisi, kun ajattelee asumistuen kokoa suhteessa asumiskuluihin. Todellakin Tarja Filatovin esitys asumistuen tulorajan korottamisesta olisi paikallaan.

Joka tapauksessa Helsingissä pitää keskittyä siihen, että lapset tuvat jatkossakin iloa ja eloa kaupungin melskeeseen. Kuntapolitiikassa täytyy pohtia keinoja, kuinka helsinkiläisten lapsiperheiden ahdinkoa voidaan helpottaa. Erilainen, aktiivisempi politiikka turhien hallinnon rajojen poistamiseksi, palveluiden laatuun sijoittaminen ja erilaiset painatukset asunto-ohjelmassa vaikuttaisi oleellisesti perheiden täällä viihtymiseen.

Nettilääkärileikkejä, koska rokkoa pukkaa

Taas kerran olemme eristäytyneet kotiin ja syynä on taas kerran lastentauti ja joku ihme rokko. Kuumetta ei ole, mutta jonkun sortin täpliä kakspuolveestä löytyy koko kehosta. Vesirokkoa vai jotain muuta? No, nykyään rokkoja on monenlaisia. Maailma on mutkistunut – ainakin, kun enemmän tietoa on Internetin kautta läsnä koko ajan - ja tieto lisää tämänkaltaisissa tilanteissa tuskaa. Leikin kotilääkäriä, ilman lääkärin tutkintoa, ja löydän kyllä roppakaupalla tietoa rokoista, mutta kyseisen rokon tunnistaminen ei oikein luonnistu.

Vesirokko meillä on jo ollut, tosin se saattaa uusiutua, mikäli sen on sairastanut nuorena ja lievillä oireilla, kuten poikani. Tai sitten viimeeksi ei kyseessä ollutkaan vesirokko, vaikka terveydenhoitajakin sen totesi. Josko sittenkin lapsillani olisi silloin ollut vauvarokko ja nyt on vesirokko. Tai sitten kyse on enterorokosta tai jostakin ihan muusta… No, jos poikien vointi pahenee ja kuume nousee, niin suuntana on sitten lääkäri ja näin loppuu jossittelu. Jos lääkäri on vakuuttava ja osaa homman.

Jos ei, niin jossitellaan niin kauan, kuin sairaus kestää. Tosin sitähän tulee tehtyä aina, kun lapset sairastaa. Pohdittua mistä mikäkin johtuu ja mistä ei ainakaan…

Hoitajille lisää liksaa ja inhimillisyyttä työhön

Tänään päiväni alkoi sähköpostien parissa. Siis tietenkin sitä ennen olin jo syönyt aamupalan ja syöttänyt pojat. No, sähköpostissani oli taas kaksi ikävää muistutusta siitä, miksi politiikkaa pitää tehdä ja miten hoitoalan työntekijöiden jaksaminen ja kiinnostus lopahtaa, jos työelämää ei onnistuta inhimillistämään.

Eilen kävimme Vuosaaressa ystäväni luona syömässä ja hän kertoi, että nyt saa riittää hoiva-alan työt. Veetutuksissaan hän oli kirjoittanut parin liuskan tilityskirjeen, jossa eritteli ongelmia, joihin oli työelämässä törmännyt. Ystäväni on työskennellyt muun muassa useissa helsinkiläisissä sairaaloissa niin sairaanhoitajana kuin aikaisemmin myös lähihoitajana. Kuitenkin nyt hänen mittansa oli tullut täyteen ja edessä on alanvaihto.

Puistolan MLL:n kautta meiliin oli tullut Tarja Tallgvistin vetoomus, jota siteeraan nyt suoraan: ”Suomessa on jo pelottava ongelma. Nuoret eivät ole kiinnostuneita huonosti palkatusta hoitajan ammatista ja koulutetut valmiit hoitajat ovat halukkaita lähtemään ulkomaille paremmin palkattuihin hoitotöihin. Ainoa lääke tähän on nostaa hoitajien palkat, sekä lisätä virkoja. Kun hoitaja saa koulutustaan ja työn vastuuta vastaavaa palkkaa, hän voi hyvin, tällöin myös vanhukset, sairaat ja hoidettavat saavat hyvän hoidon.”

Perhe- ja työelämän yhteensovittamisen yhtälö on vaikea arjessa ratkaista. Etenkin, jos ylitöitä olisi jatkuvasti ja muutenkin tuntuu, ettei aikaa perheelle ole riittävästi. Toisaalta harva työ, vaikka se olisi vastuullinen, on niin henkisesti haastavaa kuin hoiva-alan työ. Vastuu painaa jatkuvasti niin henkinen ja sosiaalisesti, kun töitä on enemmän kun ehtii tehdä ja sitä myöten rajallisuus on koko ajan raastavalla tavalla läsnä, kun yrittää olla hyvä hoitaja.

Taas tuli muistutus siitä, miksi politiikkaa pitää tehdä ja miksi työelämän inhimillistäminen on suuri, idealistinen tavoite, jota kohti pitää pyrkiä.

Kauppareissu pikkumiesten kanssa

Tänään kävimme peruskauppareissulla pikkumiesteni kanssa ja ihmettelin, kuinka homma saattoikaan toimia näin hyvin. Kakspuolvee työnsi kärryjä ja lappasi arkiset ostokset kauppakärryihin kuin ammattilainen konsanaan. Pienempi puolestaan istui rattaissa, joita minä työnsin ja välillä muistuttelin tai kielsin isoveikkaa, kakspuolveetä, ottamasta kaikenmaailman herkkuja ja leluja kärryyn. Mikä yllättävintä poika totteli ja tyytyi danone rahkoihin sekä perusruokaan.

Hmm… Olinkohan unissani kaupassa, vai oliko tällä kertaa minun vuoroni kokea suunnatonta mielihyvää siitä, kuinka taitavia ja hyväkäytöksisiä lapseni ovat. No, mene ja tiedä. Joka tapauksessa rehellinen realisti minussa joutuu paljastamaan, että joskus peruskauppareissutkin ovat täynnä hikeä ja kyyneleitä – tänään kaikki meni nappiin ja sain nauttia hymystä ja hyväntuulisuudesta.

Saattaen vaihdettava – Tarja Tenkulasta uusi Helsingin Sosialidemokraattien puheenjohtaja?

Tämän päivän UUTISPÄIVÄ Demari otsikoi: ”Patoutunut muutoshalu purkautuu nyt Helsingin piirissä.”Otsikon alla piilee totuus turhautumisesta, jota ainakin minä olen saanut kuulla useiden nuorempien toverien suusta.

Vaikka ikäpolvien välinen yhteistyö on ollut kohtuullisen hyvää, on politiikan tunnollisille työmyyrille valitettavasti kertynyt kokemuksen lisäksi myös ikää. Ja valitettava fakta on se, että joskus kaikille tulee aika jättää ja silloin meidän nuorempien on osattava kantaa vastuu ja toivottavasti myös osa hiljaisesta tiedosta on silloin siirtynyt "tulevaisuuden toivoille".

Helsingin politiikassa erityisen merkittävässä roolissa on ainakin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Rakel Hiltunen, valtuustoryhmän puheenjohtaja Maija Anttila, kaupunginhallituksen ryhmän puheenjohtaja Sirkka-Liisa Vehviläinen, Helsingin sosialidemokraattien puheenjohtaja Kari Piimies ja lautakuntien puheenjohtajat, elikä sosiaalilautakunnanssa Astrid Gartz ja liikepalvelulautakunnassa Veikki Vermilä. Nämä ihmiset ovat jokainen ainutlaatuisia, vastuuntuntoisia ja keskustelukykyisiä ihmisiä, joilla on vuosien kokemus politiikasta erilaisista tehtävistä. Kuitenkin jostakin vaihtaminen on aloitettava ja mieluummin ennen kuin on myöhäistä.

En missään tapauksessa halua vaihtaa Raakelia tai Sirkka-Liisaa ja sitäkin vähemmän lautakuntien puheenjohtajia. Toivon heidän jatkavan tehtävissään tämän kunnallisvaalikauden läpi. Toisaalta olen myös tyytyväinen yhteistyöhön Kari Piimiehen kanssa, etenkin kunnallisvaalien jälkeen, kun saimme sovitetuksi lautakuntiin kohtuullisesti nuoria varsinaisiksi jäseniksi.

Kuitenkin jostain on aloitettava ja nyt tässä tilanteessa, demarinkin kirjoittaman muutospaineen mukana toivon koko sydämestäni, että Tarja Tenkula valitaan Helsingin demarien uudeksi puheenjohtajaksi. Olen seurannut Tarjan toimintaa jo vuosia etenkin kunnallispolitiikassa, mutta Tarja tietää kyllä puolueen ex. varapuheenjohtajana valtakunnanpolitiikankin metkut. Hoitoalanihmisenä Tarja on nähnyt kipua ja särkyä. Hän on vahva, inhimillinen ja empaattinen ihminen, jonka vuorovaikutustaitoja, positiivisyyttä ja vahvaa tietotaitoa tarvitaan eturintamatyöhön lisäämään meidän helsinkiläisten hyvinvointia.

Koillishelsinkiläisenä piirihallituksen jäsenenä minulle on helppoa luopua piirihallituksen jäsenyydestä, jos tiedän, että Koillis-Helsinki ja kotikulmani on piirihallituksessa hyvin edustettuna. No, joka tapauksessa koko sydämestä onnea Tarjalle ja toivottavasti piirikokous tekee järkeviä, ennakoivia ja inhimillisiä ratkaisuja.

Piirikokous pidetään maanantaina 20.11.2006 klo 18.00 Paasitornirnissa, Siltasaari-salissa.