Päiväkotiin

Neo aloitti taannoin päivähoidossa ja nyt on Nikin, puolitoistaveeni, vuoro. Vaikka Tapulin päiväkoteihin onkin kova jono, muun muassa epäonnistuneiden lapsilukuarvioiden ansiosta, meillä kävi tuuri ja saimme pojat suhteellisen vaivattomasti samaan päiväkotiin. Kuten niin usein, reippaat lapseni ovat ainakin toistaiseksi ottaneet päiväkotihaasteen riemulla vastaan.

Kun Niki kuuli, että tänään hänkin pääsee päiväkotiin, innokas puolitoistavee seisoi reppu selässä, kengät kädessä eteisessä hokien tuu tuu ja taisipa tuo pieni vipeltäjä jokusen kerran jo vilkutellakin meille vanhemmille sanoen: ”Hei, hei”. Ensimmäisenä päivänä pikkumieheni jäi päiväkotiin pulisemaan hoitotädin syliin, vaikka aluksi jännitys vetikin hetkellisesti herran jännityksestä kankeaksi. Joka tapauksessa nyt on minun aika antaa lapsilleni tilaa ja luottaa siihen, että nuo pikkuvauvani eivät joka hetki enää tarvitse minua.

Kaikessa on puolensa. Moni tuskailun aihe vaihtuu uusiksi ja minunkin on aika suunnata töihin - minnepä muualle kuin omaan päiväkotiini. Vaikkakin toimenkuvani on toisenlainen kuin poikien. Minusta tulee lastentarhanope ja tänään on eka työpäivä.

Hämmästyttää, kummastuttaa - haisee ja maistuu

”Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa”, kuului lasten laulu poikien makuuhuoneesta päiväunille nukkumaan käydessä. Todellakin. Tänä kesänä olemme hämmästelleet ja kummastelleet monen moista elämän makua, hajua ja kokeneet aivan erilaisen kesän.

Olemme ”toimineet turisteina” kotikulmilla, maistelleet marjoja ja välillä naamamme on vääntynyt happamuudesta kurttuun. Olemme ajelleet pyörällä ympäri kaupunkia tai siis pojat ovat istuneet peräkärryssä kuin suuretkin johtajat konsanaan ja äiti on sitkuttanut kilometritolkulla. Kalassa on käyty ja menneisyyttä on muisteltu välillä haikeina välillä nauraakikattaen. Uiminen on ollut ykköshupia yhdistettynä jalkapalloon. Me ei nimittäin olla todellakaan sokerista!

Hauska ja hulvaton arki valaa luottamusta elämään. On ihanaa nähdä miten elämä maistuu ja haisee hyvältä - ja tulevaisuuteen on mukava katsoa sujuvahkon arjen vinkkelistä.

Aaina pitää olla valmis yrittämään ja uskaltaa luottaa tulevaisuuteen. Hyvä muistutus tuli viime viikonloppuna häissä, joissa huippukaunis ja herttainen morsian ja komea sulhanen säteilivät iloa ja onnea sellaisia määriä, että onni kosketti varmasti jokaista paikalla ollutta syvältä. Onnea vielä teille! ja katsotaan, mitä elämä tuo. Nyt suuntaan vielä maistelemaan mustikkarahkaa ja sitten palaan pitkästä aikaa kunnolla lautakunta-asioiden pariin.

Tuskainen taiteilija

Kulunut aika on avannut taas kerran silmiäni, uudella ja osin vanhalla tavalla. Kasvu tapahtuu hitaasti ja aina on kasvukipuja, toipuminen ja kuntoutuminen eivät ole vain hetken prosesseja, vaan ne kestävät jopa vuosia. Kuitenkin on uskallettava elää ja antaa muidenkin elää, on uskallettava luottaa ja rakastaa, vaikka helpompiakin tapoja olisi elää. Tosin kuka sitä helppoa elämää haluaa? ;)

Pelikaanimiehen oivalluksia lainaten: Ihminen uskoo illuusioon ja asiat eivät ole miltä ne näyttävät. Ongelmat näyttävät jääneen taakse, vaikkakin elämän seikkailussa edessä on sekä uusia että vanhoja ongelmia voitettavaksi. On omanlaisia takaumia ja sitten on uudenlaisia asioita, joihin on vaikea löytää järkevää tapaa suhtautua ja siten myös muiden kuin oman elämänsä illuusioiden taakse pääsee kurkkimaan.

Joka tapauksessa me maalaamme elämämme taulun ja kuka on siitä oikeutettu meille mitään sanomaan. Syteen tai saveen, elämän taiteilijalla on tuskaisia ja helpompia vaiheita. Ehkäpä siis tämä kirjoittaminenkin alkaa suttaantua, kun haasteet ovat hanskassa ja illuusio peittää vaikeimmat tunteet taas joksikin ajaksi.